fbq
Teemu Selänne

Teemu Selänne tulistui kasvisruoasta: "Kommaritouhua parhaimmillaan"

Ex-kiekkoilija Teemu Selänne, 52, ottaa toisinaan kärkkäästikin kantaa asioihin sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisen median palvelu Twitterissä Teemun on totuttu julistavan mielipiteitään silloin tällöin melko tulisestikin. Tällä kertaa häneen on osunut keskustelu kasvisruokavaliosta. 

Twitterissä on jaettu kuvakaappaus teksti-tv:stä, jonka uutisessa kerrotaan ilmastoruokaohjelman olevan pitkälti valmis. Kyseessä olevassa Ylen uutisessa käsitellään tavoitteita lihankulutuksen pienentämisessä.

- Ei Tsiisus valtio päättää mitä ihmisten pitäis syödä niinkö? Kommaritouhua parhaimmillaan.., Teemu päivittelee tweetissään.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- P.s. just oon tilaamassa waguhärkää…, hän lisää ilmeisesti korostaakseen näppärästi olevansa kasvisruokavaliota vastaan.

Wagyū on japanilaista huippulaadukasta naudanlihaa. Sen kilohinta on Suomessa noin 400 euroa.

Hämmentävä video leviää netissä – oliko Teemu Selänne golfaamassa Donald Trumpin kanssa? Kuuntele ja päättele itse!

Kaliforniassa asustelevan Teemun arvot ovat ilmeisen konservatiiviset, sillä hän on kertonut esimerkiksi avoimesti kannattavansa Donald Trumpia. Parivaljakko on viihtynyt yhdessä golfin parissa.

Trumpin tultua valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2017, Teemu julkaisi Twitterissä onnitteluviestin.

- Herra Trump, Yhdysvaltain 45. presidentti, onnea! Ei tule olemaan helppoa mutta toivottavasti sinä ja henkilökuntasi voitte tehdä Amerikasta jälleen suuren, hän tuolloin kirjoitti. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Yllättävä video Teemu Selänteen ja Donald Trumpin puhelinkeskustelusta leviää: puivat Ukrainan sotaa golfkerholla - Trump pullistelee Putinista