Teemu Packalén avautuu parisuhteestaan: "En ole vielä käsitellyt edellistäkään reissua"

Ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, kävi tammikuussa mukavalla poikien reissulla ilman perhettään.
Levin Ihku-baarissa Teemu oli viihtynyt tiiviisti 19-vuotiaan brunetin seurassa. Lopulta matka jatkui myös yhteisille mökkijatkoille. Avovaimo Eevi Teittinen ei ole kommentoinut miehensä puuhasteluja.
Viime syyskuussa, noin vuosi pienokaisen syntymän jälkeen, Eevi avautui sosiaalisessa mediassa rehellisesti vanhemmuuden tuomista parisuhdehaasteista.
- Elämään ei oo mahtunut paljoa muuta ja arki on edelleen enemmän ja vähemmän sekasortoa - puhumattakaan parisuhteesta, jonka huoltamiseen ja huomioimiseen ei oo ollut aikaa yhtään, hän myöntää.

Nyt asiaan on kuitenkin ilmeisesti tullut muutos, ja Teemu kertoo asiasta Instagram-tilinsä tarinaosiossa. Yhteistä aikaa näyttää nyt riittävän.
- Te varmaan muistatte, että olin Dallasissa joulukuun alussa vähän pidemmällä reissulla, Teemu alustaa jutustellen seuraajilleen kuin ystäville konsanaan.
- Eevillä on sellainen tapa, että aina, kun olen pois, se buukkaa seuraaville kuukausille jotain yhteisiä juttuja. Tämä on hyvä esimerkki siitä: tulen sieltä Dallasista, niin se lyö kalenterin eteeni ja sanoo "hei, helmikuussa lähdemme Gran Canarialle. Reissu on otettu jo ja sinne tulee yksi kaveripariskunta mukaan, pum pum! Sitten lähdemme Järvisydämeen ja sitten meillä on pidempi reissu mamman kanssa Rukalle", ex-vapaaottelija päivittelee.
Teemulla itsellään on rauhallisempi tahti.
- En ole vielä käsitellyt edellistäkään reissua!
Teemu avautuu heidän eroistaan pariskuntana.
- Olen sellainen tyyppi, joka tykkää enemmän arkisista asioista ja olla paikallaan. Eevi taas on sellainen, että koko ajan pitäisi olla joku reissu varattuna tai pitäisi olla reissun päällä, hän vertaa.
Nyt Kanarian-loman lähetessä on Teemu kuitenkin innoissaan.
- Täytyy sanoa, että kun katsoo ulos ja on pimeää ja synkkää, sataa vettä, välillä lunta, niin tulee se ihan hyvään kohtaan. Ihan kiva mennä.
Teemu Packalén viihtyi vieraan brunetin seurassa – salakuvat Seiskassa!