Tässä on Leijonien uusi kisabiisi! Idea kappaleeseen syntyi lätkävalmentaja Jukka Jaloselta: "Kevyt huulen heitto johti sitten siihen..."

Imatralainen rockyhtye Osmo's Cosmos julkaisee tänään (5.5.) tuoreen kappaleensa Voimaa. Biisi on bändin perustajajäsenten, Pete Kiisselin ja Ville Soinisen käsialaa.
Kappale tulee kevään aikana tutuksi erityisesti jääkiekkokansalle, sillä se pauhaa useaan otteeseen jääkiekon MM-kilpailuissa. Juuri julkaistun tiedotteen mukaan kappale siivittää Leijonat jäälle jo tänään, kun he kisaavat Sveitsiä vastaan kotikisojen kenraaliharjoitusottelussa Nokia Arenassa.
Rockyhtye Osmo’s Cosmos paljasti Seiskalle nestemäisen raiderinsa sisällön: ”Nuo olisi kiva saada!”
Idea Voimaa-kappaleelle syntyi viime kesänä, kun Pete ja Ville olivat viettämässä iltaa kotibaarissaan Leijonat-valmentaja Jukka Jalosen kanssa.

- Illan kuluessa Jukka heitti meille idean, että tehkää meille biisi, kun MM-kisatkin järjestetään Suomessa. No perskeles, tehhäähä myö, Pete kertoo tiedotteessa.
- Kevyt huulen heitto johti sitten siihen, että seuraavaksi tapasimme syksymmällä bändin studiolla Imatralla, Jukka Jalonen puolestaan paljastaa.
Studiolle saapui myös Leijonien General Manager ja entinen jääkiekkosankari Jere Lehtinen. Miehet pallottelivat ideoita ja pohtivat erityisesti, mikä saisi Suomen joukkueen oikeanlaiseen fiilikseen.
- Kun viimein kuultiin Voimaa-kappaleen valmis versio, olimme iloisesti yllättyneitä. Rokkimiehen sydäntä lämmittää biisin kova meininki ja meidän mielestä biisi sopii aivan loistavasti tuomaan voimaa ja fiilistä joukkueelle sekä toivottavasti myös yleisölle. Kappaleessa on hyvä intro, jolla ladata odotusta ja sitten mahtavaa nostetta, jolla hilata taistelufiilis korkealle, Jere Lehtinen kiittelee tiedotteessa.

Pääset kuuntelemaan kappaleen alta. Ohessa myös juuri julkaistu musiikkivideo: