Tässä on Laura Voutilaisen uusi koti Espoossa! Paritalon puolikas Hovimuusikko-rakkaan läheltä – kuvat!

Seiska uutisoi viime viikolla, että laulaja Laura Voutilainen, 43, on muuttanut Espooseen ja hankkinut viime syksynä 86-neliöisen paritalon puolikkaan. Myynti-ilmoituksen mukaan asunnosta pyydettiin 298 000 euroa.
Oho, Laura Voutilainen muutti pois: osti paritalon puolikkaan 300 000 eurolla!
Kaksikerroksisen asunnon alakerrassa on makuuhuone, suuri keittiö ja olohuone. Yläkerrassa on askarteluhuone, vaatehuone, varasto ja sauna.

Talossa on myös pieni piha, jossa kelpaa kesällä kokkailla, sillä pihalle on muurattu grilli.
Talo sijaitsee vain reilu viiden minuutin ajomatkan päässä radio Suomipopilla huumorikappaleita esittävän Hovimuusikko Ilkan asunnosta. Pariskunta on seurustellut jo reilusti yli kaksi vuotta. Suhteesta kerrottiin ensimmäisenä Seiskassa.

Rakkaudessa on kuitenkin ollut ryppyjä. Lauraa ja Ilkkaa ei ole paljoa nähty yhdessä heidän riideltyään rajusti viime vuonna. Seiskan tietojen mukaan suhde kuitenkin jatkui yhteenotosta huolimatta.
Ennen vuoden 2017 joulukuuta Laura ei ollut koskaan asunut pääkaupunkiseudulla. Hän on kotoisin Jyväskylästä, mutta muutti perheensä kanssa 15-vuotiaana Hollolaan.
Vuonna 1998 hän meni naimisiin muusikko Juha Heikkilän kanssa. Pariskunta oli naimisissa 17 vuotta, kunnes hakivat avioeroa kesällä 2015. He olivat rakennuttaneet Heinolaan vuonna 2004 valmistuneen hulppean hirsilinnan. Upeassa, 244-neliöisessä linnassa oli jopa oma studio.
Eron jälkeen Laura jäi asumaan lukaaliin, ja Juha muutti pois.
Ex-parin kahden lapsen kasvettua aikuisiksi hirsilinnasta tuli liian iso Lauralle, ja se laitettiin myyntiin. Talo ei kuitenkaan mennyt kaupaksi hurjalla 849 000 euron hintapyynnöllä, joten hinta pudotettiin useaan otteeseen. Lopulta talo myytiin 472 000 eurolla.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!