Tarja Smura syyttää Renny Harlinia valehtelusta! Loukkaantunut ex-missi jyrähtää: Miksi haukut minua ilotytöksi?

Renny Harlinin, 62, muistelmien ilmestyttyä Tarja Smuran, 51, puhelin alkoi soida. Syynä olivat väitteet, joita Renny latelee kirjassa heidän suhteestaan.
– En ole vuosikausiin uhrannut ajatustakaan asialle, mutta en näemmä vieläkään pääse eroon lähes 30 vuoden takaisista tapahtumista, Tarja sanoo.

Tarja myöntää, että tapahtumat Rennyn kirjassa ovat osittain totta.
– Kyllä, hän piiritti minua. Ja kyllä, olimme rakastuneita. Myös elämä hänen rinnallaan oli ihmeellistä. Kävimme Havaijilla ja uimme delfiinien kanssa, kerrassaan upeita juttuja.
Sen sijaan se, että missilegendasta luodaan mielikuvaa materialistisena tyttönä, on loukkaavaa.

– En ymmärrä ollenkaan kirjan väitettä, että minua ei tarvinnut Los Angelesiin juurikaan houkutella. Hän puhuu jostain tv-ohjelman kilpailusta, ja että olisin siitä lähtien haaveillut Rennyn tapaamisesta. Tällaiset puheet ovat ihan täyttä puppua.
Tarja toteaa, että vaikka hän oli maalaistyttö, hän ei ollut perässä vedettävä Barbie. Renny kuitenkin sanoo kirjassa, että Tarja olisi ollut kuin päähenkilö Pretty Woman -elokuvassa.
– Ilotyttövertaus on mielestäni epäkunnioittava, Tarja tuhahtaa.
Julia Robertsin esittämä hahmo Vivian Ward on elokuvassa prostituoitu, joka rakastuu liikemieheen.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!