Tappeluskandaali Etelä-Pohjanmaalla! Samuli Edelmann jyrähtää Juha Veijosen väitteille
Samuli Edelmann ja Aleksi Mäkelä kiistävät 25 vuoden takaisen nakkikioskiepisodin.
Samuli Edelmann ja Juha Veijonen näyttelivät vuoden 1999 Häjyt-elokuvan pahiksia. Elokuvaa kuvattiin tuolloin Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, puukkojunkkarien sielunmaisemissa.
Juha Veijonen muisteli elokuvan kuvausten alkua vuonna 2016 Korporaation haastattelussa. Juhan mukaan pääkaupunkiseudulta oleva kuvausporukka pelkäsi aluksi paikallisten suhtautumista elokuvan tekijöihin.
– Kyllä siinä pientä kireyttä oli aluksi. Meitä pelotti aluksi helvetisti. Kun etelän pojat menee sinne tekemään heistä ja heidän historiastaan omaa versiotaan. Pelättiin, että pitää kuvata luodinkestävässä lasikopissa, Juha muisteli haastattelussa.
Juhan mukaan ensimmäisen kuvausviikon aikana kireys näkyi nakkikioskipainina.
Juha on siis antanut julkisuudessa ymmärtää, että Häjyt-tuotannon väki olisi ottanut fyysisesti yhteen etelä-pohjalaisten kanssa.
– Se ei ole totta! Samuli Edelmann parahtaa Seiskalle Häjyt 2 -elokuvan lehdistötilaisuudessa Hotelli Laukeudessa Seinäjoella torstaina (29.8.).
– Luin saman, olikohan se lainattu Juha Veijosen elämäkerrasta... Se on kyllä Veijosen omia kuvitelmia, ohjaaja Aleksi Mäkelä komppaa.
– Eihän me toki voida tietää, mitä Veijonen on touhunnut. Mutta kukaan meistä ei ole paininut yhtään. Ja mitä nyt Veijosta yhtään tunnen, niin ei sekään ole paininut, Aleksi naurahtaa.
Säyseää väkeä
Samulin mukaan lakeuksilla ei ole koskaan tarvinnut olla nyrkit ojossa.
– Meidät on aina otettu Pohjanmaalla hyvin vastaan. Ihan ilman tappeluita. Ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä meille ja me heille. Kohtaamiset paikallisten kanssa ovat aina mukavia, Samuli kiteyttää.
Häjyt 2 -elokuvassa nähdään alkuperäsen Häjyt-elokuvan näyttelijöistä ainoastaan Samuli Edelmann ja Sari Havas. Elokuvaa kuvataan samoissa maisemissa kuin ensimmäistäkin. Kuvaukset Seinäjoella ja Kauhavalla käynnistyivät elokuun lopussa.
Jatko-osa on itsenäinen, nykypäivään sijoittuva tarina, josta pääsee ohjaajan mukaan kärryille, vaikka ei olisi nähnyt ensimmäistä elokuvaa. Pääosaa näyttelee Joel Hirvonen.
– Ensimmäinen Häjyt kertoi alle kolmekymppisistä nuorista, jotka eivät jaksaneet olla päivätöissä. He halusivat nopeaa rahaa ja saivat sitä myymällä pirtua. Uudessa elokuvassa on sama meininki, mutta se keskittyy tämän päivän nuorisoon, joka haluaa myös palkkatyötä nopeammin rikkauksiin. Nyt puukot ovat vaihtuneet aseisiin ja pirtu huumeisiin, ohjaaja Aleksi Mäkelä tiivistää juonta.
Häjyt 2 saa ensi-iltansa helmikuussa 2025.