Häjyt-elokuva päivitetään 2020-luvulle − tällainen on jatko-osa

Elokuva on päivitetty 2020-luvulle, ja sen pääosissa ovat eri henkilöt kuin ensimmäisessä Häjyt-elokuvassa.
Ilkka-Pohjalainen uutisoi lokakuussa 2023, että tuottaja Markus Selin on suunnittelemassa Häjyt 2 -elokuvaa, jonka ohjaa ensimmäisen Häjyt (1999) tehnyt Aleksi Mäkelä. Tuolloin Selin kertoi IP:lle, että elokuvalle etsittiin vielä yhteistyökumppaneita. Budjetiksi arvioitiin 1,8−2 miljoonaa euroa.
Yle Uutiset vahvisti sivuillaan 24. tammikuuta, että Häjyt 2, the new generation -työnimellä kulkeva elokuva tulee, ja sen kuvaukset on tarkoitus aloittaa elo-syyskuussa.
– Olemme päivittäneet pohjalaista maisemaa 2020-luvulle eli rosvoilla on vähän eri meininki kuin 1990-luvulla. Jos 90-luvulla myytiin kotipolttoista, niin nyt myydään jotain muuta, Mäkelä sanoi Ylen mukaan.

Mäkelä kertoi Ylelle, etteivät elokuvan pääosissa ole samat henkilöt kuin ensimmäisessä Häjyt-elokuvassa, jossa olivat muun muassa Samuli Edelmann (Jussi Murikka) ja Juha Veijonen (Antti Karhu).
Tällä hetkellä elokuva on käsikirjoitusvaiheessa. Mäkelä kommentoi, että elokuvasta tulee raju, sillä maailma on raaistunut sitten ensimmäisen Häjyn.
Elokuvaa kuvataan Pohjanmaalla, ja se saa ensi-iltansa helmikuussa 2025.
Jussi-ehdokkaat julki – Kuolleet lehdet jäi muiden jalkoihin

Ensimmäisessä Häjyt-elokuvassa Jussi ja Antti istuivat vankilassa viisi vuotta pankkiryöstöstä ja palaavat kotikonnuilleen.
Ryöstön kolmas tekijä Heikki (Teemu Lehtilä) on lukenut itsensä tuomion aikana lakimieheksi ja toimii kylällä nimismiehen kesälomasijaisena. Ryöstön jälkeen piilotetut rahat ovat kadonneet, ja Heikin estelyistä huolimatta Jussi ja Antti myyvät pimeää viinaa. Tapahtumat saavat dramaattisen käänteen, kun pimeää viinaa myydään alaikäisille nuorille, minkä seurauksena kylä kääntyy Jussia ja Anttia vastaan.
Tarina etenee tragediasta toiseen, ja kaverukset ajautuvat yhä syvemmälle väkivallan kierteeseen. Häjyt voitti Jussi-gaalassa kaksi palkintoa (paras miessivuosa Kalevi Haapojalle ja yleisö-Jussi).