Tapio Suomisen on jatkuvassa päihdeseurannassa – ”Joskus on menty liiankin vauhdikkaasti”

Yleisradiossa lähes 30 vuotta urheiluankkurina toiminut Tapio Suominen, 58, tuomittiin viime vuoden lopussa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajamisesta 150 tunnin yhdyskuntapalveluun.
Rattijuoposta satusedäksi – Tapio Suominen vältti linnatuomion
Yhdyskuntapalvelutuomion lisäksi selostaja menetti korttinsa valtiolle ja joutuu käymään päihdepuolella seuloissa kuukausittain.
Ajokielto loppuu näillä näkymin ensi vuoden tammikuun lopussa.

– Aluksi autotta oleminen tuntui vaikealta, koska minulla on selostushommia viikoittain ympäri Suomen. Huomasin kuitenkin nopeasti, että liikkuminen on todella helppoa ja vaivatonta bussilla ja junalla, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kirjastolta asuva Tapio kertoo.
Tapio on kertonut jo vuosia avoimesti niin alkoholi- kuin mielenterveysongelmistaankin.
– Tässä mennään nyt eteenpäin hyvin maltillisesti. Parisuhderintamalla ei ole mitään isompaa kerrottavaa. Olen yrittänyt mennä ilman kiirettä eteenpäin elämässäni.
– Joskus on menty liiankin vauhdikkaasti. Nyt elelen rauhassa ja keskityn ihan vain omaan eloon ja oloon, Suominen tuumailee.