Rattituomioissa ryvettynyt Tapio Suominen: ”Välillä unohdan, että minulla on kaksisuuntainen mielenhäiriö”

Yleisradiossa lähes 30 vuotta urheiluankkurina toiminut Tapio Suominen, 58, tuomittiin viime vuoden lopussa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajamisesta 150 tunnin yhdyskuntapalveluun.
Urheilujuontaja Tapio Suomiselle tuomio: "En aio valittaa"
Seiska vieraili Tapion luona, kun tuomiosta oli suoritettuna puolet.
– Mieleni on pysynyt vakaana ja sopivan valoisana. Välillä unohdan itsekin, että minulla on kaksisuuntainen mielenhäiriö.
– Elämän säännöllisyys, kerran kuukaudessa käytävät terapiakeskustelut ja oikea lääkitys auttavat minua eteenpäin.

Rattijuoposta satusedäksi – Tapio Suominen vältti linnatuomion
Tapio kärsii yhdyskuntapalvelutuomiotaan Hattulassa, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Hämeenlinnasta.
– Tuomion vaihtoehtona olisi ollut viisi kuukautta niin sanottua kovaa linnatuomiota, mutta onneksi saan kärsiä tuomioni tässä muodossa. Olen osan palveluajasta täällä kirjastolla ja toisen osan Hattulan liikuntatoimen puolella.