Tältä Mika Häkkinen näyttää nykyään – katso kuvat

Mika Häkkinen
Mainos
Mainos päättyy

Entinen F1-kuski Mika Häkkinen on nykyään 54-vuotias herrasmies.

Kaksinkertainen maailmanmestari lopetti F1-uransa vuonna 2001. Sen jälkeen hän jatkoi kilpailemista vielä vakioautosarja DTM:ssä vuosina 2005–2007 ja yksittäisissä muissa autokisoissa.

Mika on myös vaikuttanut esimerkiksi Valtteri Bottaksen taustajoukoissa ja Mercedes-Benzin edustajana. Nykyään hän on myös Viaplayn F1-kommentaattori.

Mika silminnähden nauttii eläkepäivistä. Hänet ikuistettiin kuviin viime viikonloppuna Bahrainin F1-kisoissa.

Mainos
Mainos päättyy
Mika Häkkinen
Martinlaakson suurmies oli sonnustautunut varikolla F1-organisaation viralliseen paitaan.

Persianlahden saarivaltiossa järjestetyssä F1-mittelössä Mika oli sonnustautunut rennosti valkoiseen pikeepaitaan.

Hän kohtasi viikonlopun aikana esimerkiksi toisen mestarismiehen, nimittäin rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Carlos Sainzin.

Mika Häkkinen
Mikalla on edelleen hyvät kontaktit F1-varikolla.

Espanjalaisen poika Carlos Sainz Jr. on kilpaillut F1-sarjassa vuodesta 2011, ja nykyään hän on italialaisen Ferrarin leivissä.

Mika Häkkinen ikävöi jatkuvasti Suomeen: Monacossa helle kiusaa, Suomessa aina saunassa

Mika Häkkinen ja Carlos Sainz
Carlos Sainz ja Mika Häkkinen olivat 90-luvulla moottoriurheilun kärkinimiä.
Mainos
Mainos päättyy

Myös Mikan henkilökohtaisessa elämässä pyyhkii hyvin. Hän on naimisissa tšekkiläisen Marketan kanssa, ja pariskunnalla on kolme kouluikäistä lasta.

Aiemmasta avioliitostaan Erja Häkkiseen Mikalla on kaksi lasta.

Seiska haastatteli Mikaa viime vuonna Tallinnassa. Lentävä suomalainen kertoi kohtaamisessa muun muassa parisuhteensa salaisuuden.

– Kunnioitus toisiamme kohtaan on yksi tärkeimmistä asioista ja se, että tehdään yhdessä asioita, Mika sanaili.

Mika Häkkinen ja Marketa
Mika ja Marketa Häkkinen edustivat yhdessä Linnan juhlissa vuonna 2017.

Mika Häkkisen Marketa-vaimo kertoi parin ensikohtaamisesta: "Hän alkoi tuijottaa minua" - avautui myös lapsettomuudesta

F1-legenda kertoi myös hiljalleen valmistautuvan isovanhemmuuteen. Hänen esikoispoikansa Hugo on jo aikamies.

Mainos
Mainos päättyy

– Kyllähän se on ihan luonnollista, että sellaisia ajatuksia alkaa herätä. Olisihan se erikoista, jos niin kävisi. Totta kai näkisin sen asian positiivisena ja olisin ylpeä.

Viisikymppinen formulasuuruus kertoi myös olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa.

Mika Häkkinen
Mika Häkkinen voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa vuonna 1998.

– Ei tässä mitään ikäkriisiä ole. Ei ole mitään hätää, kun tekee tarvittavat terveystarkastukset ja pitää itsestään huolta, hän totesi.

Mika Häkkisen Hugo-pojasta on kasvanut melkoinen komistus - viettää joulua talvisissa maisemissa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan