Tältä julkisuudessa harvoin nähty Juha Veijonen näyttää nyt

Heleästä naurustaan tunnettu näyttelijä avasi Espoossa sijaitsevansa kotinsa oven Seiskalle.
Näyttelijä Juha Veijonen oli vuosikausia Suomen eturivin näyttelijöitä.
Monet muistavat hänet erityisesti ikonisista rooleistaan Antti Karhuna (Häjyt) sekä niin sanottuna alkuperäisenä Jussi Vareksena kahdessa ensimmäisessä elokuvassa.
Viime vuosina Veijosen tähti on kuitenkin himmentynyt dramaattisesti, eikä 65-vuotiasta miestä ole juuri julkisuudessa tai valkokankaalla nähty.
Heleästä naurustaan tunnettu Veijonen avasi Espoossa sijaitsevansa kotinsa oven Seiskalle.
Olohuoneen sohvalla mies kuitenkin vakavoituu.
– Sanotaan suoraan, että ei tässä kuule kovin hyvin mene.
– Siis rahallisesti.

Valmis vaikka vartissa
Veijonen kertoo olevansa eläkkeellä, mutta sanoo samaan hengenvetoon olevansa valmis nopeallakin aikataululla tekemään näyttelijän hommia.
– Olen vartissa valmis, jos tulee soitto, että halutaan töihin!
– Siis muutenhan minulla menee tosi hyvin!
Eläkeläisellä on aikaa.
Mies kertoo asuneensa noin puolisen vuotta Mäkkylässä kivenheiton päässä Leppävaarasta ja Sellon kauppakeskuksesta.
– Päivittäin tulee kävelytä sinne ja takaisin.

"Minulla on ylpeyteni!"
Veijonen kertoo olevansa myös intohimoinen uimari ja käyvänsä säännöllisesti uimassa Leppävaaran uimahallissa.
Vaikka viimeisistä isoista töistä on jo vuosia aikaa, tunnistetaan Veijonen edelleen turuilla ja toreilla.
– Edelleen minut pysäytetään päivittäin kadulla ja muistetaan juuri Vareksena.
– Siitä tulee totta kai hyvä mieli!
Kotona menneistä muistuttavat muun muassa parhaan miespääosan Jussi-patsas vuodelta 1995 (Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat) sekä kehyksissä oleva Häjyt-elokuvan juliste.
– En ala kuitenkaan ruikuttamaan rooleja, vaikka olenkin avoin työtarjouksille.
– Minulla on ylpeyteni!
