Tältä Jare Tiihosen Otus-koira näyttää talvimaisemassa - palasi vihdoin someen

Otuksella on ikioma Instagram-sivu, jonka kautta on päässyt kurkistamaan Jaren silmäterän koiranelämään.
Entinen rap-artisti Jare Tiihonen, 42, teki uutenavuotena yllätyspaluun sosiaaliseen mediaan.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Ennen uuttavuotta Jaren edellinen julkaisu oli heinäkuulta, eli liki puolen vuoden takaa. Uudenvuodenpäivityksessään ex-räppäri toivotti seuraajilleen hyvää uutta vuotta ja kertoi matkustelleensa paljon.
Hauskoissa otoksissa hän esimerkiksi istuskeli uima-altaan reunalla, nojaili luksusautoihin ja silitteli suloisia, viraaleiksi eläimiksi nousseita kapybaroja eli vesisikoja. Samassa päivityksessä Jare kertoi viettävänsä uuttavuotta Aasiassa, Singaporen ja Malesian tienoilla.
Harvinainen julkaisu! Jare Tiihonen teki näyttävän paluun someen
Jaren perheeseen liittyi vuonna 2017 suloinen ranskanbulldoggi Otus. Pian seitsemän vuotta omistajansa elämää rikastuttaneella karvakaverilla on ikioma Instagram-sivu, jonka kautta on päässyt kurkistamaan Jaren silmäterän koiranelämään.
Otuksen someprofiili on kuitenkin ollut hiljainen kesäkuusta asti - tähän saakka. Sunnuntaina (7.1.) söpöläisen profiiliin ilmestyi hauska kuvapäivitys, jossa se tönöttää tomerasti lumessa yllään lämpöinen takki ja pienet siniset tossut. Ilmeisesti hauva on nuuskutellut kinoksia, sillä sen viiksikarvoissa on lunta.
Vaikka Otus on varustautunut kylmään suhteellisen hyvin, jäi yksi asia kuvatekstin perusteella kuitenkin uupumaan.
- Hitto, unohdin hattuni! Korvani jäätyvät! Otuksen päivityksessä lukee vapaasti suomennettuna hytisevän emojin kera.
Jare Tiihosen koira elää luksuselämää - kuvat!
Otus elää todellista luksuselämää, ja sen Instagram-sivulla voi nähdä koiran päässeen esimerkiksi kruisailemaan urheiluautojen ja hienojen veneiden kyydissä, toki isäntänsä johdolla.
Jare Tiihosen huolimattomuus kostautui – kuva
Jare lopetti uransa rap-artisti Cheekinä vuonna 2018. Nykyään Jare työskentelee artistien kanssa levy-yhtiössään Liiga Music Oy:ssä sekä kiinteistöbisneksessä.