Tältä Big Brother -voittaja Janica Kortman näyttää nyt

Janica voitti Big Brotherin vuonna 2011.
Big Brotherista tuttu Janica Kortman on innostunut vaeltamisesta ja kiipeilystä. Elokuussa nainen valloitti eräopasystävänsä kanssa Ruotsin korkeimman huipun Kebnekaisen.
– Vaikka se on raskasta, niin on rentouttavaa, kun ei ole puhelinta eikä lapsia vahdittavana. Huolehtii vain omista perustarpeista, Janica tuumi Robert Tarkkasen korumalliston lanseeraustilaisuudessa Helsingissä. .

Suuri suru
Niin ikään Big Brotherista tuttu Anu Puumalainen kertoi viettävänsä suruaikaa. Hän menetti hiljattain isoäitinsä ja valmistautuu nyt hautajaisiin. Surun keskellä Anua lohduttaa ajatus rakkaan isoäidin eletystä elämästä.

– Hän eli kyllä sellaisen elämän, josta moni vaan haaveilee ja sai olla kotona loppuun asti, Anu kertoi.
Koru kuninkaalliselle
Kultaseppämestari Robert Tarkkanen myhäili tyytyväisenä Juuret-korumallistonsa lanseeraustilaisuudessa. Hänen suunnittelemiaan koruja on nähty muun muassa presidentin rouva Suzanne Innes-Stubbin kaulassa. Seuraava askel on jo ajatuksissa.
– Jollekin kuninkaalliselle olisi kiva päästä antamaan koru. Siellä on seuraava tavoite, Robert haaveili.

"Dingo-elokuva hämmentää"
Pertti ”Nipa” Neumann kiirehtii haastattelusta toiseen. Kovaan kiireeseen on yhtenä syynä joulupäivänä ensi-iltansa saava Dingo-elokuva, jota mies markkinoi.
Haastattelujen lisäksi kiirettä pitää musiikkirintamalla, kun Nipa keikkailee sekä Dingon että oman soolotuotantonsa kanssa.
– Loppuvuosi on matalalentoa, mutta ei kalenteri liian täysi ole, Nipa sanoi Seiskalle.

Rokkarin mielessä ei ole sijaa henkselien paukuttelulle ja hän kertookin olevansa hämillään siitä, että Dingo sai oman elokuvansa. Vuosien varrella Dingon tarinaa on esitetty muun muassa musikaalilavoilla, mutta nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Nipa kertoo nähneensä elokuvan kahdesti ja on erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
– Tunnistan sen, että suuri yleisö odottaa elokuvaa, Nipa pohtii ennen joulukuista ensi-iltaa.