No huh! Janica Kortman villitsee seksibileistä tutussa kartanossa Kirkkonummella – kuvat

Aiemmin kirjanpitäjänä työskennellyt Big Brother -voittaja Janica Kortman kertoo Seiskalle alanvaihdostaan.
Big Brotherin vuonna 2011 voittanut Janica Kortman, 42, mainostaa kuumissa kuvissa aikuisten eroottisena K18-kohtaamispaikkana tuttua Wildclub-kartanoa Kirkkonummella.
Stripparina ennen Big Brotheria työskennellyt ja sittemmin kirjanpitäjänä toiminut neljän lapsen äiti on huikeassa kunnossa. Seksimessuillakin juontajana nähty Janica Kortman on mahdollista tavata nykyisin myös aikuisviihdekeskus Wildclubissa.
Paikka tunnetaan eriteemaisista seksitapahtumista, joihin on mahdollisuus ostaa pääsylippuja ja osallistua myös itse toimintaan.
Teemailtoina on muun muassa Fetish & Erotiikka, Gang-Bang ja Eroottinen ilta. Aikuisten bilepaikassa on mahdollista myös järjestää itse tapahtumia tai maksaa vaikka tantrahieronnasta.
Viime aikoina kirkkonummelainen Janica onkin mainostanut paikkaa varsin rohkeissa kuvissa.
– Terveiset Wildnclubin tyrmästä, hän kirjoitteli somessa kettingeistä kiinni pitäen.
Seiskan tavoittama Janica kertookin, että on innoissaan saaden olla osana avointa ja hyväksyvää porukkaa.
BB-voittaja Janica Kortmanilta löytyi kasvain
Kosmetologin opinnot
Janicalla on viime aikoina ollut terveyshuolia, kuten mielenterveyshaasteita. Vaikeudet aiheuttivat ongelmia myös muistin kanssa.
– On ollut lisäksi ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, mutta viimein olen saanut Kelalta kuntoutuspsykoterapiaa. Olen siis tehnyt töitä toistaiseksi jaksamiseni mukaan, mutta aion olla vointini mukaan mukana Wildclubin toiminnassa, Janica kertoo Seiskalle.
Janica aloittaa maaliskuussa kosmetologin opinnot. Sokerointia Janica on tehnyt jo vuodesta 2013.
– Aion jatkossakin emännöidä Wildclubin tapahtumia kuten polttareita ja tehdä sokerointeja esimerkiksi oman huoneen varanneille pariskunnille. Suunnitelmissa on myös opettaa asiakkaille esimerkiksi tankotanssin alkeita, hän mainitsee.
Eroottinen ilta
Janican lisäksi myös Wildclub kertoo kotisivuillaan, että esimerkiksi eroottinen ilta sopii myös ensikertalaiselle.
– Wildclubin matalankynnyksen "seksibileet" avomielisille konkareille ja aloittelijoille. Voit saapua nauttimaan seksuaalisesta ilmapiiristä ilman osallistumispaineita. Iltoihin ovat tervetulleita pariskunnat ja naiset sekä valikoidut varamiehet, sivuilla kuvaillaan 65 euron hintaista tapahtumaa.
Kartanossa on lukuisia eriteemaisia huoneita, jotka ovat myös asiakkaiden käytössä. Huoneita voi myös varata yksityiseen käyttöön.
– Sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Omistajat ovat mukavia ja asiakkaita on tullut ulkomailta asti, Janica iloitsee.
Janica on viime vuosina kärsinyt fyysisistä ja psyykkisistä terveyosongelmista. Ilopillerinä tunnettu Janica kävi läpi myös avioeron ja ehti treenata tavoitteellisesti fitness bikini -kilpailuihin.
– Aion nyt nauttia läheisteni seurasta, olla läsnä ja keskittyä iloa tuottaviin asioihin, Janica suunnitteli tulevaa.
BB-Janica kärsii yhä kovista kivuista – kohtu poistettiin vuosi sitten
BB-voittaja Janica Kortman nauttii ulkomailla – jukaisi hehkeän rantakuvan