Tällainen on Mikko Koivun kodinrikkojaksi syytetty jenkkijulkkis: uskonnollinen eränainen puhuu rakkaastaan

NHL-monimiljonääri Mikko Koivun ja tämän virolaisvaimo Helena Koivun avioerokiista on jatkunut jo pari vuotta. Helena raivosi kuluneella viikolla Instagram-sivunsa tarinoissa ja jakoi erilaisia kuvia ja tekstejä, joissa vihjasi amerikkalaisen mediapersoonan tuhonneen hänen avioliittonsa. Helena nimitti naista myös kodinrikkojaksi.
Arkistovideolla Mikko Koivun miljoonakoti:
Mikko Koivuun yhdistetty amerikkalaisnainen kertoo sometilillään olevansa kotimaassaan tv-juontaja ja tuottaja.
Nuori minnesotalainen brunetti on aktiivinen somevaikuttaja, joka keskittyy Instagramissa, blogissaan ja Youtube-kanavallaan lifestylesisältöihin, esimerkiksi luontomatkailuun ja terveellisten ruokavinkkien jakamiseen.
Sometilillään nainen tituleeraa itseään myös elämäntapavalmentajaksi, jollaiseksi hän kertoo valmistuneensa. Hän ohjeistaa someseuraajiaan henkisen kasvun vinkeillään.
Naisen somesisällöistä paistaa kristinuskon sanoman jakaminen. Nainen kertoo turvautuvansa usein rukoiluun sekä meditoimiseen. Hän on jakanut someseuraajilleen esimerkiksi videoita hengitysharjoitusten tekemisestä.

Sokkiero! NHL-tähti Mikko Koivun järkyttynyt Helena-vaimo Seiskalle: Mikko petti minua!
Telttaileva somekaunotar hekumoi muun muassa upeita eräretkikohteita. Kuvavirran perusteella nainen on ulkoilmasta nauttiva eräilijä henkeen ja vereen.
Hän poseraa somekuvissaan esimerkiksi avannossa ja esittelee kahluuhaalareitaan sekä kalavesiltä narraamiaan suuria vonkaleita.
Nainen on myös innokas pilkillä kävijä sekä sienestäjä. Nainen on jakanut myös urheiluotoksia niin salitreeneistä kuin hiihtolenkiltäkin.
Naisen sometilillä ei näy minkäänlaista glamouria, iltapukuelämää saati korkokenkiä.
Lähes jokaisessa kuvassa nainen on pukeutunut rentohin retkeilykamppeisiin ja lippalakkiin tai pipoon.
Jos nainen ei ole metsässä tai kalastamassa, hänen arkivaatetuksensa kulmakivet ovat farkut ja bleiseri tai joogatrikoot ja rento paita.
Nainen on mieltynyt skandinaaviseen terveelliseen ruokaan.
Hän on jakanut blogissaan ruokaohjeen kananmunalla, sitruunalla ja tillillä höystetyistä, ruispohjaisista lohileivistä.
Nainen on puhunut sometilillään myös rakkaastaan yksilöimättä, kuka tämä mies on.
Helena Koivun tulenkatkuiset päivitykset kuitenkin vihjaavat, että amerikkalaisnaisen rakas olisi Mikko Koivu.