Tällainen on Erika Vikmanin Jennika-sisko - poikaystävän meikkausvideosta viraalihitti

Tällainen on Erika Vikmanin Jennika-sisko - poikaystävän meikkausvideosta viraalihitti

Jennika on kerännyt sitkeästi omaa fanikuntaansa jo pitkään.

Mainos
Mainos päättyy

Yksi Suomen musiikkikentän kirkkaimpiin tähtiin kuuluvista naisista on Erika Vikman, mutta myös hänen siskonsa Jennika on ponnahtanut näkyviin viihdemaailmaan eritoten Tiktok-videoidensa kautta.

Nyt tulevalla Tähdet, tähdet -kaudella kisaava Jennika muistuttaa ulkonäöltään, jos tummia hiuksia ei katso, ja jopa puheääneltään vahvasti siskoaan, ja uurtaa niin ikään uraa myös laulajana. Hän on ollut taustalaulajana Dannyn keikoilla.

Jennika kertoi hiljattain Katsolle, että opiskelee parhaillaan medianomiksi Tampereella, ja haaveilee käsikirjoittajaksi erikoistumisesta. Hänen Tiktokiin tekemiään videoita katsotaan usein jopa satoja tuhansia kertoja.

- En halua välttämättä leimautua vain laulajaksi tai influensseriksi, vaan minulla on halu tehdä todella laajasti monenlaista viihdettä. Olen yksinkertaisesti viihdyttäjä, Jennika summasi Katsolle.

Mainos
Mainos päättyy

Jennikan katsotuimpiin videoihin kuuluu esimerkiksi sketsi, jossa hän vahingossa kiskaisee ystävältään tamponin pois mekkoa oikoessaan. Samoin Kelan työntekijöitä kohtaan kuittaileva video on katsottu lähes 600 000 kertaa.

Video, jossa Jennikan poikaystävä loihtii hänen kasvoilleen "neutraalin meikin juhliin", on sekin kerännyt kunnioitettavan määrän katselukertoja hupaisan lopputuloksensa ansiosta.

Jennika lisäsi perjantaina (5.4.) Instagram-tarinoihinsa kirjoituksen, jossa kertoo etsivänsä bändiä tai muusikoita cover-keikkojen tekemiseen. Käytännössä Jennika siis etsii taustalleen bändiä, jonka kanssa esiintyä oletettavasti klubeilla ja tilaisuuksista. Settilistalla olisi muiden biisejä.

Jennika on kokenut esiintyjä.
Jennika on kokenut esiintyjä.
Mainos
Mainos päättyy

Vaikka Jennikan voisi kuvitella jääneensä valtavan suosion saavuttaneen siskonsa varjoon, on hän työskennellyt sitkeästi vakiinnuttaaksen paikkansa suomalaisessa viihdemaailmassa.

Hiukan eri reittejä etenevä kaunotar onkin hurmannut oman yleisönsä juuri hauskoilla videoillaan, ja Instagramin puolella taas kauniilla julkaisuillaan. Jennika paljasti Katsolle myös sen, ettei vertailu Erikaan enää häiritse.

- Alkuun se ärsytti, mutta sittemmin olen kääntänyt sen voimavaraksi. Olen saanut tilaa toteuttaa juttuja omana itsenäni. Sen takia lähdin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaankin, hän totesi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan