fbq
Arman Alizad kokeilee hautausurakoitsijan työtä.

”Taitaisi olla laitonta!” Arman Alizad tarttuu ohjelmassaan todelliseen tabuun – video!

Arman Alizad, 48, tarttuu televisio-ohjelmassaan todelliseen tabuun, kun tämän maanantain aiheena on kuolema.

Tv-persoona pääsee jaksossa kokeilemaan hautausurakoitsijan ammattia ja osallistuu muun muassa vainajan käsittelyyn ja tuhkaamiseen.

Ennen jakson esittämistä on jopa pohdittu, voiko tällaisia asioita näyttää televisiossa.

– Mielestäni tämä on aihe, jota nimenomaan pitää käsitellä. Ihmisten suhtautuminen maailman luonnollisimpaan asiaan on muuttunut äärimmäisen etäiseksi. Juice Leskisen sanoin: Ei elämästä selviä hengissä, Arman perustelee.

Arman Pohjantähden alla -sarjassa työn kohteena ovat vainajat. – Se on aihe, jota pitää nimenomaan käsitellä.
Arman Pohjantähden alla -sarjassa työn kohteena ovat vainajat. – Se on aihe, jota pitää nimenomaan käsitellä.

Arman Alizad avautuu uransa vaikeimmasta haastattelusta: ”Karsea vihantunteiden sekamelska!”

Jakson ajatuksia herättävin hetki Armanille oli pukea vainajaa, joka oli ollut kuolleena viikkoja.

– Moni ei näe kuollutta koko elämänsä aikana. Ainakin minulle tuli yllätyksenä, kuinka paljon ruumis ehtii muuttua jo muutamassa viikossa.

– Siinä todella tajuaa, kuinka ihminen on vain jatkuvassa muutoksessa olevaa kudosta. Se näky oli pysäyttävä.

Arman täsmentää, että suoraan vainajia ei ole kuvattu.

– Halusimme käsitellä aihetta hienotunteisesti, ja kuvaaminen taitaisi jopa olla laitonta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy