Hyppää pääsisältöön
Arman Alizad kertoo vaikeimmasta haastattelustaan.

Arman Alizad avautuu uransa vaikeimmasta haastattelusta: ”Karsea vihantunteiden sekamelska!”

Arman Alizad, 48, tarttuu televisio-ohjelmassaan todelliseen tabuun, kun tulevan maanantain aiheena on kuolema.

Tv-persoona pääsee jaksossa kokeilemaan hautausurakoitsijan ammattia ja osallistuu muun muassa vainajan käsittelyyn ja tuhkaamiseen.

Lue myös: Arman Alizad suunnitteli jo omat hautajaisensa: ”Kun minä lähden, Sami Hedberg on esiintymässä” – hautakiveen Star Wars -viittaus!

Lapsiväkivalta menee yli

Arman on käsitellyt ennakkoluulottomasti monia kiisteltyjä aiheita. Hän sanoo olevansa ihminen, jolla pääsääntöisesti ei ole tabuja.

Kuitenkin kaikki lapsiin kohdistunut väkivalta menee Armanin omien rajojen yli.

– Koko urani vaikein haastattelu oli, kun kohtasin miehen, joka oli kaatanut tyttäriensä päälle happoa. Tilanne oli ihan karsea vihantunteiden sekamelska, jossa samalla piti yrittää keskittyä haastatteluun.

– Olen miettinyt monta vuotta, pystyisinkö käsittelemään ohjelmassani esimerkiksi pedofiliaa. Olen tullut siihen tulokseen, että en pysty siihen puolueettomasti. Mielestäni henkilö, joka tekee lapselle pahaa, luopuu ihmisoikeuksistaan.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!