Syyttäjä Turun terroriteosta: Tämä oli teon motiivi!

Turun terroriteon oikeudenkäynti alkoi tänään maanantaina (9.4) Turun vankilassa. Oikeudenkäynti alkoi syyttäjän lukemilla syytteillä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta sellaisen yrityksestä.
- Abderrahman Bouanane on vähitellen radikalisoitunut vuoden 2017 aikana. Hän on mieltänyt toimivansa ISIS-terrorijärjestön puolesta ja määritellyt itsensä järjestön sotilaaksi. Hän teki päätöksen teosta tekoa edeltävänä yönä. Motivaatio tekoon oli länsiliittouman tuolloin tekemät iskut ISIS:n hallitsemaan Raqqan kaupunkiin, syyttäjä kertoi heti käsittelyn alkuun.
Syytteiden luvussa syyttäjä myös toisti useaan kertaan, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen valtiolle, sekä pelkoa myös Euroopan valtioissa.
- Kyse on ollut hyökkäys sekä sivullisia, että Suomen valtiota vastaan, syyttäjä totesi.
Seiskan rikostoimitus analysoi jo ennen oikeudenkäyntiä, että se, aiheuttiko teko vakavaa vahinkoa Suomen valtiolle, tulee olemaan yksi oikeudenkäynnin isoimmista kiistan aiheista. Suomen riikoslain pykälä 34 a luku alkaa sanoilla ”mikäli henkilö terroristisessa tarkoituksessa tekee teon siten, että kyseinen teko on omiaan aiheuttamaa vakavaa vahinko jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, katsotaan hänen teosta riippuen, tekevän terrorismirikoksen".