Syyte: Tosi-tv-tähti riehui kännissä ja uhkasi tappaa - karmeat yksityiskohdat julki

Seiska seurasi tänään torstaina (19.5.) Temptation Island Suomen kymmenenneltä tuotantokaudelta tutun Jani Virtasen, 19, oikeudenkäyntiä Turussa.
Virtaselle luettiin syytteet laittomasta uhkauksesta nuorena henkilönä sekä lievästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Virtanen saapui oikeuteen hyvissä ajoin. Hän vaikutti oikeudenkäynnissä stressaantuneelta.
Virtanen kuitenkin hymyili useampaan otteeseen asianomistajan eli uhrin kertoessaan tapahtumien kuluista. Hän katseli uhria jatkuvasti koko käsittelyn ajan.

Syyttäjän mukaan Virtanen on elokuussa vuonna 2020 käynyt toisen nuoren miehen kimppuun Aura Fest -tapahtuma-alueen ulkopuolella. Virtanen ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan.
Haastehakemuksessa käy ilmi, että Virtanen on alkoholin vaikutuksen alaisena ensin huudellut uhrin nimeä useasti, jonka jälkeen hän ryntäsi uhrin luokse ja nappasi kiinni tämän hupparista.
Selvisi minisakoilla! TIS-Karim tuomittiin laittomasta uhkauksesta - uhosi ampuvansa päähän
Uhri yritti päästä tilanteesta pois, mutta Virtanen ei päästänyt irti. Syytteen mukaan Virtanen yritti myös lyödä uhria.
Lopulta uhri onnistui rimpuilemaan ulos hupparistaan, jonka jälkeen hän juoksi syytteen mukaan Virtasta karkuun pelkässä t-paidassa. Uhrin mukaan Virtanen oli huutanut hänelle tilanteessa myös tappouhkauksen.
Uhri soitti hätänumeroon. Samalla hän huomasi puhelimen näytön rikkoutuneen Virtasen käytyä hänen kimppuunsa. Hätäkeskuksesta vastattiin, ettei vapaita poliisipartioita löytynyt lähialueelta. Pian tämän jälkeen mies kuitenkin huomasi poliisiauton ja juoksi virkavallan luokse.
Kaikkien aikojen skandaalikausi - viidettä Temptation Island -osallistujaa epäillään rikoksesta
Virtanen juoksi uhrin perässä poliisiautolle ja odotteli vuoroaan päästä puheille poliisin kanssa. Uhri sai rauhassa jutella virkavallan kanssa.

Tilanne rauhoittui lopulta, kun uhri lähti paikalta. Poliisipartio selvitti tilanteen. He tarkistivat Virtasen henkilöllisyyden ja käskivät tämän poistua alueelta.
Syyttäjä kertoi käsittelyn lopussa vaativansa rikoksista sakkorangaistusta. Asiaa ei ratkaistu paikan päällä, vaan kansliatuomio annetaan ensi viikolla.