Synnytys lähestyy! Anniina Valtonen esittelee kaapista löytynyttä 13 vuotta vanhaa aarrettaan

Meteorologi kertoo olevansa valmis pusertamaan vauvan ulos vaikka pikkuvarpaasta.
Meteorologi ja somepersoona Anniina Valtonen, 33, kertoo odottavan ajan olevan pitkä.
Arkistovideo: Anniina Valtonen punaisella matolla
Anniina Valtonen julkaisi päivityksen, jonka asukuva herättää monessa muistoja.
– Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Se on nähtävästi niin pitkä, että vaatekaapin perukoilta löytyy unohtamasi 2010-luvun erään joulun hittilahja aikuisten onesie, jota et ole juuri koskaan käyttänyt, mutta nyt se on mukavinta, mitä keksit päällesi laittaa, Anniina kirjoittaa Instagramissa.
Kokohaalariasu on vuosien aikana aikana jäänyt monen muunkin vaatekomeron perukoille, mutta keskustelu jatkoi Anniinan kommenttiosiossa raskauden merkeissä.
– sillon ku olin ite viimesillään ja yritin jaksaa käydä päivittäin jossain että aika kuluisi edes vähän jouhevammin. Olin sillon ehkä jo 41+3 tms ku mentiin äidin kanssa Marimekon myymälään. Myyjä kysyi että koska mulla on laskettu ja kun sanoin et no melkeen kaksi viikkoa sitten niin se ihan spontaanisti sanoi "herranjumala, älä nyt tänne synnytä" johon vastasin "voi kunpa synnyttäisinkin", kirjoitti yksi samaistuen tv-kasvoon.
Yle: Anniina Valtonen on pahamaineisen rikollisen sukulainen - tämä ulkonäköpiirre kulkee suvussa
Anniina vastasikin olevansa valmis jo synnytykseen.
– tässä alkaa olla pikku hiljaa niin kypsää kauraa, että on valmis pusertamaan vauvan ulos vaikka pikkuvarpaasta. Mäkin yritän joka päivä tehdä edes jotain, että aika kuluisi, Anniina totesi.
Moni muukin tunnisti Anniinan olotilan.
– Viimeset raskausviikot kestää sen 8.5 vuotta! tsemppiä loppumetreille, silloin on ihan sallittua myös vähä kiukutella siitä, miten täyteläiseltä tuntuu, kommentoi toinen saaden kymmenittäin tykkäyksiä viestiinsä.
– kiitos! Nyt tuntuu, että aika on pysähtynyt. Olo on kömpelö ja hidas. Pienimmänkin asian hoitaminen kestää ikuisuuden, Anniina vastasi.
Erään seuraajan kommentti nauratti myös Anniinaa.
– Mä valitin miehelle pitkästymistä kun se ei halunnut katsoa elokuvaa mun kanssa. Totes vaan et tee mitä lystää, kunhan et ala synnyttää sillä on sika kiire työhomman kanssa. Nousin ylös ja vedet putos siihen. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.
Voi ei! Vauvamasu aiheutti Anniina Valtoselle talvisen pulman
Anniina Valtonen vastaanotti järkyttävän vihaviestin - jyrähtää julkisesti