Suvi Hartlin päivitti kuulumisiaan eronsa jälkeen

Radiojuontajan hymy ei hyydy kipeästä elämäntilanteesta huolimatta.
Suosittu radioääni Suvi Hartlin ja hänen puolisonsa, niin ikään radiovaikuttajana tuttu Jussi Mäntysaaren yhteinen taival päättyi eroon 12 vuoden jälkeen.
Suvi Hartlin ja Jussi-rakas = Ero!
Vielä lusikoita ei ole jaettu, sillä Suvi on avautunut asumiskuvioistaan Seiskalle.
Ex-perintöprinsessan perhe asuu edelleen yhdessä ja selvittelee rauhassa uuden elämäntilanteen tuomia muutoksia.
Suvi on kertonut, että haluaisi jäädä rakkaudella rakennettuun kotiin.
- Tuntuisi oudolta, että tyttäreni kanssa muuttaisimme. Tuntuu, että täällä seinätkin ovat rakkaat, hän pohti taannoin Seiskalle.
Suvi Hartlin taustoittaa eroaan Seiskalle - ei halua muuttaa yhteisestä kodista
Tämän takia Suvi Hartlin ja Jussi-rakas eivät menneet naimisiin – hääsäästöille löytyi toinen kohde
Ero on tuonut mukanaan paljon myös muuta mietittävää.
Suvi totuttelee nyt sinkkunaisena olemiseen ja on kertonut, ettei edes muista, millaista on elämä yksin.
- Viimeksi oma sinkkuaikani oli 18 vuotta sitten, Suvi totesi Seiskalle.
Erosurussa kaunotar ammentaa iloa töistä. Suvia kuullaan Radio Novalla Esko Eerikäisen juontajaparina.
- Ai että! Tässä on radio Novan aamujengi tällä viikolla, hän on päivittänyt Instagram-tililleen.
Kasvoilla Suvilla on leveä hymy ja vieressä virnistää Kimmo Vehviläinen, jonka selän takana velmuilee Esko.
Hulvattomissa kuvissa rajaukset heittelevät kuin raikuvan naurun tahtiin.
- Hyvä meininki! toimittaja Veera Karhuvaara kommentoi.
- Hyvin Kimmokin sopii teidän kahden kaveriksi "aamusumusta" huolimatta, eräs sanailee.
- Mahtava jengi, oli ilo kuunnella. Mutta älkää Eskon kans pliis kiusatko vanhusta, toppuuttelee toinen.
- Vai haamujengi, yksi kyselee vitsaillen.