Suvi Hartlin ihastuttaa uuden rakkaansa kanssa ulkomailla – kuvat

Radiojuontaja ei peittele onneaan.
Radio Novan juontaja Suvi Hartlin, 43, viettää parhaillaan kesälomaa perheensä ja uuden rakkaansa kanssa.
Suvi Hartlin nauttii parhaillaan Rodoksella, Kreikassa. Suvi on jakanut ihania lomakuvia, joissa hän poseeraa yhdessä uuden rakkaansa kanssa.
– Well well well. Rodos on aika jeppis, Suvi kirjoitti kuvapäivityksessään Instagramissa.
Radiojuontaja löysi rinnalleen uuden kumppanin viime vuonna. Suvi kertoi asiasta marraskuussa somekanavallaan.
– Viime vuosi oli monellakin tapaa mullistava, mutta paras odotti lopussa. Mulla on rinnalla ihminen, jonka luona tuntuu kodilta. Sydän täynnä kiitollisuutta ja toivoa, sillä löysin onnen, hän kuvaili puolestaan tammikuussa.
Suutelukuva
Rodoksen lomakuvissa pariskunta on loikoillut uima-altaalla auringosta nauttien. Myös lomadrinksut on kuulunut ulkomaanmatkalle. Yhdessä kuvassa suvi ja komistus suutelevat antaumuksella pöydän äärellä. Toistaiseksi Suvi on vielä peittänyt kultansa kasvot sinisellä sydämellä.
– Noh noh, ompas siinä komia pari, ihasteli kuitenkin yksi Suvin seuraajista kommenteissa.
Pariskunta sai lukuisia sydämiä viesteissä.
Suvi erosi viime vuonna 12 vuotta kestäneestä suhteestaan Jussi Mäntysaaren kanssa. Hän ilmoitti asiasta julkisesti heinäkuussa.