Suudelmia ja kiipeilyä! Lauri Tähkä kosiskeli keikkakansaa – katso hurjat kuvat!

Lauri Tähkä
Mainos
Mainos päättyy

Porin Iskelmäfestivaalit eilisiltana (3.7.) päättänyt Lauri Tähkä, 47, näytti valtavaa omistautumista esiintymisellään. Artistia edelsivät Kaija Koon ja J. Karjalaisen upeat keikat, joten keikkakansa oli valmiiksi hyvällä fiiliksellä illan finaalia varten.

Lauri asteli lavalle dramaattisesti asettuen selkä kohti yleisöä. Laulaja kääntyi hitaasti kohti yleisöä, jolloin valaisimet siirsivät valokeilansa illan pääesiintyjään. Lauri kajautti alkuun kappaleet Jääkukkia ja Aavikko.

Lauri Tähkä

Jo aivan keikan alussa Lauri otti lavaa haltuun harppomalla ylös ja alas tasanteelta aina yleisöön saakka. Tapahtumassa aiemmin keikailleista laulajista vain Ellinoora ja Vesala käväisivät lavan alemmalla tasolla – heistä kumpikaan ei kuitenkaan koskenut yleisöä. Ellinooralla ei ollut Laurin tavoin portaita, joilla olisi voinut kavuta kätevästi alas lavalta.

Ellinoora otti vahvasti kantaa paitavalinnallaan – lavalta hyppääminen sai artistin hämilleen!

Mainos
Mainos päättyy
Lauri Tähkä
Lauri Tähkä
Suosikkiesiintyjä tarrasi lavaa kuvanneesta kamerasta kiinni ja piti sitä heltymättömässä otteessaan pitkän tovin.

Lauri vei kontaktin uusiin sfääreihin tarttumalla eturivissä juhlineista faneistaan kiinni ja rutistaen heidät lämpimästi lähemmäs itseään. Hän myös muiskautti pari pusua innokkaille fanille, jotka olivat silminnähden riemuissaan saamastaan huomiosta. Reportterinkin piti väistää, jottei jäänyt aktiivisen laulajan vikkelien jalkojen alle.

Juuri ennen kuin Lauri esitti hittinsä Morsian, hän pohjusti esitystä:

- Nostakaa kaikki oikea kätenne ilmaan. Te ootte kaikki tänä yönä mun morsiamia, Lauri flirttaili yleisölle.

Lauri Tähkä
Yleisö teki työtä käskettyä ja nosti oikean käden ilmaan.
Lauri Tähkä
Tamburiini helisi ja laulaja heitteli sitä jopa rohkeasti ilmaan useaan otteeseen.
Mainos
Mainos päättyy
Lauri Tähkä
Lauri tarrasi kiinni lavan reunassa olevasta pylväästä ja kiipesi korkealle roikkuen pelkästään toisen käden ja jalan varassa.

- Mutta kolmatta kertaa en mene naimisiin, kaksi riitti! Lauri veisteli aloittaessaan laulamisen.


Illan ja koko festivaalin päätti suosikkikipale Mä en pelkää. Tyytyväinen keikkakansa otti kappaleen vastaan riemumielin, päättäen festivaalit vuolain huudoin ja taputuksin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan