Susanna Laineelta yllättävä kotipaljastus
Suosikkijuontajan asunto on mennyt remonttiin ja sinne on tehty ilahduttavan erikoinen yksityiskohta.
Juontaja Susanna Laineen, 42, koti on remontissa.
Susanna kertoo asiasta Instagram-tilinsä tarinoissa. Hän on kuvannut videon, jossa esittelee pintapuolisesti kämppäänsä.
Asunnossa tehdään parhaillaan melkoisia muutostöitä, sillä siellä pistetään koko keittiö ja lattiatkin uusiksi.
Lisäksi seinäpinnat ovat saaneet uutta erikoista ja persoonallista väriä pintaansa. Olohuoneen seinä on nimittäin hempeän vaaleanpunainen.
- Hyvää huomentapäivää! Saavuin Helsinkiin tänne mun remontin keskelle. Kattokaa: siellä pilkottaa jo pinkki seinä, ja tossa on kodinkoneet tulleet. Ja keittiökin tähän sitten valmistunee... Varmaan tällä viikolla, tai ensi viikolla, hän selostaa.
Videolla vilahtaa tyhjyttä huutava keittiö, josta on viety kaikki kaappeineen päivineen pois. Remontin keskellä oleva Susanna on ollut odottamassa tänään parketteja saapuvaksi. Ne toimitettiinkin piakkoin hänelle.
Vahvisti suhdestauksensa
Toissa viikolla Susanna antoi harvinaista tietoa rakkauselämästään, kun seuraajat kyselivät hänen suhdetilanteistaan.
Susannan tiedettiin tapailleen räppäri Petri Nygårdia, mutta viime aikoina heitä ei oltu nähty yhdessä, eikä heidän suhdetilanteestaan ollut tietoa.
Eräs seuraaja olikin kysynyt, onko Susannalla mies, lapsia tai lemmikeitä.
– Lapsia ei oo. Mies on ja hänellä on kissa, Susanna valotti.
– Eli tavallaan sillä on 2 kissaa. Tirsk, hän murjaisi päälle.
Kaksikko siis on yhä yhdessä. Heti perään Susanna ja Petri nähtiinkin yhdessä lakanaostoksilla.