Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa kokemastaan kiusaamisesta: "Minulla on ruman tytön sielu"

Susanna Laine
Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Susanna Laineelta, 40, ilmestyi kevään kirjamarkkinoille rohkea omaelämäkerrallinen kirja, Otavan kustantama Epätäydellisen naisen itsetunto, jonka Susanna on kirjoittanut yhdessä ystävänsä Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

Kirjassa Susanna purkaa ihmisen tunnekirjoa omien kokemustensa ja ajatustensa kautta. 

Tiesitkö? Alina Voronkova paljasti vanhempiensa omistamat hulppeat puitteet: "On onni, kun.."

Susannan Pohjanmaalla vietetty lapsuus oli turvallinen, mutta yksinäinen. Kokemukset kiusaamisesta jättivät jäljen, joka on seurannut Susannaa aikuisikään asti. 

Mainos
Mainos päättyy

Lähdin ulos ja näin naapurin lapset siellä kirmaamassa. ”Kattokaa, rillirolle tuli!” he huusivat ja juoksivat pakoon. Mietin, voisinko jäädä heidän kanssaan leikkimään, mutta ketään ei enää näkynyt, Susanna muistelee. 

Vuosia myöhemmin Susanna nousi julkisuuteen kauneudellaan, kun hänet valittiin vuoden 2005 Miss Suomi -kilpailun toiseksi perintöprinsessaksi.

Suuri suru: Veronica Verho julkaisi järkyttyneen itkuvideon

Susan Laine
Susanna missivuotenaan 2005.

Pohjoisen naisen kauneus huomioitiin myös Japanissa pidetyssä Miss International -kilpailussa, jossa Susanna sijoittui kolmanneksi. 

Menestys kauneuskilpailuissa ei ole koskaan noussut Susannalla päähän. 

Olen ajatellut, että minulla on ”ruman tytön sielu”. Se kuulostaa karkealta, mutta olen lapsuuteni ja nuoruuteni ennen kauneusalaa elänyt sellaista elämää, jossa en ollut millään viehättävimpien joukossa ja identiteettini muodostui niin, että jopa peittelin ulkoista olemustani ja yritin edetä muilla avuilla, Susanna avautuu.

Mainos
Mainos päättyy

Läpi elämänsä Susanna on ollut ymmärtäjä. Omien sanojensa mukaan hän on ymmärtänyt jopa kiusaajiaan, haukkujiaan ja solvaajiaan. 

Ajattelen, että heillä on varmasti paha olo, jota he purkavat toisiin, Susanna sanoo. 

Joalin Loukamaa palasi Selviytyjistä - näin hän on muuttunut

Menneisyyden haavat arpeutuvat harvoin itsestään. Susanna löysi tien sisäisten solmujensa avaamiseen terapeutin avulla. Ensimmäisen kerran hän haki neuvoja ammattiauttajalta parikymppisenä.

Menin terapiaan, koska koin häiritsevää ahdistusta elämästä ja tulevasta, yleistä  epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Varmasti lapsuuden kiusaamisen kokemuksetkin painoivat, Susanna avautuu kirjassaan.

Vesterinen Yhtyeineen keräsi rahaa Ukrainan lapsille – ”Sanat kuin suoraan sodasta”

Kursivoidut kohdat lainauksia Susanna Laineen ja Terhi Ketola-Huttusen kirjasta Epätäydellisen naisen itsetunto.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan