Suosikkinäyttelijä Jussi Vatanen tuskaili ruokakaupassa – kuva!

Näyttelijä Jussi Vatanen käväisi viime viikonloppuna pähkinäostoksilla Helsingissä K-Market Mustapekassa.
– Jussi pähkäili pähkinähyllyllä varmaan 10 minuuttia ja tuskaili valikoiman laajuutta. Hän kysyi myyjältäkin neuvoja. Lopulta mukaan lähti useita pähkinäpusseja, Seiskalle supatetaan.

Työputki uuvutti Jussi Vatasen: Nyt haluan lomalle!
Jussin suurimpia roolitöitä on Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas, jossa Jussi esitti Koskelaa.
Legendaarisen sotaromaanin laajasti nauttima arvostus heijastui toisaalta paineiksi, kun rooli Koskelana varmistui.
– Olin totta kai innoissani, mutta samalla myös kauhuissani, että joudun tekemään Koskelan roolin. Ei sitä voi kieltää, etteikö niitä paineita tiedostaisi, joita Tuntemattomaan ja koko tähän produktioon liittyy, Jussi kertoi Seiskalle elokuvan ensi-illan aikoihin.