Suomen sitkein eläkeläinen? Karkkilalainen Seija, 72, pyöräili crocseissa Hangosta Nuorgamiin ja takaisin
Karkkilalainen 72-vuotias Seija Lehtinen sai kuusi vuotta sitten eläkkeelle jäätyään ajatuksen: pitäisikö piruuttaan poiketa polkupyörällä sukulaisissa?
– Niinpä piipahdin Espoon Leppävaarassa. Pari viikkoa myöhemmin poljin Helsinkiin asti, ihan sinne Kaivopuistonrantaan, Seija muistelee.
– Kun serkkuni kuuli siitä, hän kysyi, miksen polkisi saman tien hänenkin luokseen.
Serkku asui Oulaisissa, Pohjois-Pohjanmaalla – 550 kilometrin päässä Karkkilasta.
– En heti innostunut, mutta sitten ajattelin, että no, minäpä kokeilen!
Kovaluontoinen nainen ei pelkästään onnistunut polku-urakassaan, vaan hän myös nautti siitä suunnattomasti. Niinpä Seija polki seuraavanakin kesänä Oulaisiin. Ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana…
– Viidennen Oulaisten-reissun jälkeen päätin, että kun kerran tämä menee niin sukkelaan, niin seuraavalla kerralla polkisin vielä pidemmälle.
”Sukkelaan” tarkoitti kolmea päivää ja kahta yötä tien päällä. Mutta Seija halusi polkea yhä pohjoisemmaksi.
– Kavereille kerroin, että painan niin pitkälle kuin jaksan. En siis uhonnut etukäteen, vaikka sisimmissäni kyllä tiesin, että yritän Nuorgamiin asti!
Uskomatonta kyllä, Karkkilan rautarouva onnistui tänä kesänä tempussaan. Ja jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, hän ei suinkaan sotkenut Karkkilasta suoraan pohjoiseen.
– Poljin ensin etelään ja Hankoon. Sehän se on se juttu: Hangosta Nuorgamiin, kuule!
Pelkästään Hangon-kiepistä kertyi päälle 250 kilometriä. Vasta sen jälkeen Seija soi itselleen luvan suunnata kohti Lappia. Kaikkinensa kilometrejä kertyi käsittämättömät 3 017, matkapäiviäkin hurjat 18. Se tarkoitti keskimäärin 170 kilometrin päiväpolkemista.
– Usein unet jäivät vähiin, koska olin laskenut kullekin päivälle tarkan kilometritavoitteen.
Jalkakäytävien kauhu - Ville Valo pyöräili holtittomasti Helsingissä!
Moni ei pyöräile koko elämänsä aikana niin paljon kuin Seija reilussa kahdessa viikossa. Hirvittäviin huhkimisiin tykästynyt voimanainen katsoo kysyjää ihmeissään, kun häneltä utelee syytä kaikkeen vaivannäköön.
– No miksikäs ei? Pitäähän sitä nyt hyvänen aika liikkua! hän huudahtaa kuin itsestäänselvyytenä.
– Minua ei koske tai särje mihinkään enkä tarvitse minkään sortin lääkkeitä. Liikunta pitää terveenä, ja terveenä pystyy liikkumaan. Muutenhan sitä vain kangistuu ja rapistuu.