Suomalaisten suursuosikit jättävät keikkalavat – näin voi vielä nähdä Anna Puun ja Lauri Tähkän

Anna Puu jää artistitauolle tämän keikkakesän jälkeen. Lauri Tähkä taas jää kokonaan pois artistikartalta.
Anna Puu eli muusikko Anna Puustjärvi, 42, on ehtinyt urallaan striimata platinaa ja voittaa seitsemän Emma-palkintoa.
Anna tuli julkisuuteen vuoden 2008 Idols-laulukilpailun myötä, jossa hän sijoittui toiseksi. Ura on sittemmin ehtinyt kantaa menestyksestä toiseen. Anna julkaisi viisi albumia, vieraili kahdesti Vain elämää -pöydän ääressä ja toimi tähtivalmentajana The Voice of Finland -ohjelmassa vuosina 2017–2020.
Elämäkertakirjan hän julkaisi vuonna 2019 nimellä Minä olen Anna Puu. Kirjan kirjoitti myös Meiju Suvaksen elämäkerran kirjoittanut Mari Koppinen. Nyt Anna aikoo jälleen uusille urille.
– Tämän keikkakesän jälkeen jään artistina tauolle. Asiaan liittyy uusi musiikkiprojekti, eli musiikin tekeminen ei ole katkolla mutta Anna Puu menee toistaiseksi tauolle, Anna kertoi Seiskalle alkuvuodesta.

Ero ja uusi onni
Anna avioitui Idols-vuonnaan pitkäaikaisen miesystävänsä Olli Ripattilan kanssa, ja pariskunta sai tyttären vuonna 2010. Pari päätyi kuitenkin eroon 2013.
Vuonna 2015 Anna alkoi seurustella aiemmin Jenni Vartiaisen kanssa yhtä pitäneen tuottaja Jukka Immosen kanssa. Suhde muuttui avoliitoksi vuonna 2017, ja pariskunta hankki ja remontoi itselleen hulppean kodin Helsingin arvoalueelta Kulosaaresta. He saivat pojan 2021, ja seuraavana vuonna soivat hääkellot.
– Kesät ovat lastenhoidon kanssa aikamoista tetristä, mutta nythän se sitten helpottaa. En ole kuitenkaan niin yhden asian ihminen, ettenkö tasapainottaisi arjessa aikaa myös perheelle.
Kiistelty Tähkä lopettaa runoillen
Kesälavojen suosikkiartisteihin lukeutuva Lauri Tähkä eli oikealta nimeltään Jarkko Suo, 50, ilmoitti huhtikuussa lopettavansa uransa Lauri Tähkänä. Ennen soolouraansa vuonna 2000 perustetun Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -kokoonpanon laulajana julkisuuteen tullut taiteilija on kerännyt poikkeuksellisen määrään tunnustuksia niin yhtyeen laulajana kuin soolouralla.
– Jatkan tästä eteenpäin omillani – en voi vielä tietää miten, mutta jotain villiä, intohimoista, musiikin tekoa, vapaata luomistavapaata, arvaamatonta. Tekijänä Jarkko Tapani Suo, Tähkä runoili keväällä tiedotteessaan.
Tähkän lähtö Elonkerjuusta oli riitaisa, ja hän ilmoitti päätöksestään muille bändin jäsenille sähköpostilla. Tähkän avioliitot ovat päättyneet eroihin, toisen avioliiton kestettyä vain vuoden. Ensimmäisestä liitostaan Tähkällä on kaksi tytärtä. Artistin elämää on varjostanut myös seksuaalirikossyyte, jota käsitellään nyt hovioikeudessa.
– Ei vuodet kulu, ne kuluttaa, sanoi eräskin naapurinpoika. Ja kuluttu on, Tähkä summaa.

Lauri Tähkä keikalla:
La 29.6. Tampere,
Tammelan stadion
La 13.7. Joensuu, Ilosaarirock
To 25.7. Turku DBTL
Pe 26.7. Oulu Qstock
Pe 2.8. Kemi Satama Open Air
La 3.8. Pori, Porispere
Pe 9.8. Rovaniemi, Simerock
La 17.8. Helsinki, Allas Sea Pool (loppuunmyyty)
La 7.9. Helsinki, Bolt-Arena
Anna Puu keikalla:
To 27.6. Himos Iskelmä Festivaali
To 4.7. Helsinki Allas Sea Pool
La 20.7 Pori Jazz
Su 18.8. Tampere Pyynikin kesäteatteri
Pe 23.8. Joensuu Utran Uittoareena