Anna Puu ei halunnut toista lasta – nyt ”Kapselipoika” täytti kolme vuotta: ”Rakastan yli äyräiden”

Anna Puu ei halunnut toista lasta – nyt ”Kapselipoika” täytti kolme vuotta: ”Rakastan yli äyräiden”

Pieni "Kapselipoika" täyttää tänään kolme vuotta.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Anna Puun, 42, toinen lapsi juhlii tänään 3-vuotissyntymäpäiväänsä.

Anna on kutsunut pienokaistaan nimellä "Kapselipoika". Tällainen nimitys voi helposti johtaa sellaiseen mielikuvaan, että ehkäisykapseli olisi pettänyt ja raskaus olisi tapahtunut vahingossa. Esimerkiksi kierukan käytön aikana syntyneitä vauvoja kutsutaan usein kierukkavauvoiksi. 

Näin ei kuitenkaan Annan tapauksessa ole, vaan raskaus oli suunniteltu. Hän avasi asiaa vuonna 2021, kun pieni poika sai nimensä.

– Moni on kysellyt mikä tarina kätkeytyy "Kapselipoika" -nimityksen taakse. Noh, silloin kun Olavi Uusivirran kanssa kynäiltiin 2020-kappaletta joulukuussa 2019, oli laulun tekonimenä Kapselipoika. Siinä lauletaan näin: "Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta, sieltä missä ei oo mitään. Oon se pieni poika kapselissa, tulin elämää etsimään", Anna kirjoitti tuolloisessa julkaisussaan.

Mainos
Mainos päättyy

Hän kertoi olleensa tuolloin vakaasti sitä mieltä, ettei halua enää toista lasta. Kevään aikana hän alkoi kuitenkin nähdä unia poikavauvasta.

– Sitten yhtenä iltana alkukesästä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli sellainen olo, että meidän pitäisi tehdä lapsi. Ja niin meitä lykästi.

Aikaa on kulunut ja lapsonen kasvanut hurjaa vauhtia. Pieni "Kapselipoika" täyttääkin tänään (15.5.) kolme vuotta.

Anna julkaisi Instagram-sivullaan herkän mustavalkokuvan. Vuosien takaisessa otoksessa hän pitelee vauvaa käsissään, ja äidin ja pojan kasvot liki koskettavat.

– Tänään tämä maailman suloisin pikkunappula täyttää jo KOLME vuotta, Anna kirjoittaa kuvatekstissä.

Mainos
Mainos päättyy

Taaperolla on elämässään paljon asioita, jotka ilahduttavat häntä.

– Tämän hetken lempiasioita ovat mm. paloautot, ilmapallot, spiderman -paita, trampoliinilla hyppiminen, saippuakuplat, muovailuvaha, veden kanssa läträäminen, pusuttelu, riehuminen, lastenohjelmat, autokirjat, ranut ja mehujää, äiti luettelee.

– Rakastan yli äyräiden, hän päättää tekstinsä.

Annalla oli entuudestaan yksi lapsi aiemmasta liitostaan. Tuottajapuoliso Jukka Immoselle "Kapselipoika" oli ensimmäinen lapsi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan