Suomalaiset suosikkiartistit yhdistivät taitonsa: Kuolleiden ystävien muisto elää!
Aikakoneen Sani, Taikapeilin Nina Tapio ja Hausmyllyn Drome lähettävät terveiset entisille bändikavereilleen taivaalliseen orkesteriin.
Bailukansaa 90-luvulla villinneet suursuosikit Aikakoneen Sani Aartela, Taikapeilin Nina Tapio ja Hausmyllyn Jari "Drome" Karjalainen päättivät loppukesän aikana lyödä hynttyyt yhteen ja perustivat Ysäri AllStars -nimeä kantavan kokoonpanon.
Nyt takana on jo muutama keikka ja palaute on ollut positiivista.
– Keikoilla yleisö laulaa ja muistaa kaikkien kappaleiden sanatkin vielä, Jari hämmästelee rovaniemeläisen viihdeareenan backstagella.
– On ollut todella mukavaa vaihtelua vetää ysäribiisejä jopa 30 vuoden takaa, päätyökseen erityylisillä kiertueilla ja projekteissa esiintyvä Nina komppaa.
Jos sulla on toinen -hitti räppiosuuksineen on juuri sopivasti eri maailmasta kuin esimerkiksi Euroviisut kautta aikojen -kiertueen kappaleet, Niina jatkaa.
– Ysäribuumille ei näytä olevan loppua näkyvissä. Onhan se mahtavaa vetää näiden tyyppien kanssa, joiden biisit ovat myös vahvasti yleisön selkärangassa, Sani toteaa.
Kuolivat liian nuorina
Trioa yhdistää se, että jokainen heistä on menettänyt työkaverin ja parhaan ystävän.
Hausmyllyn Mika Kauppinen kuoli vuonna 2013 vain 44-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen. Taikapeilin toinen puolisko, Hanna-Riikka Siitonen menehtyi 47-vuotiaana vuonna 2018 sairastettuaan pitkään kilpirauhassyöpää. Aikakoneen perustajajäsen, säveltäjä-tuottaja Maki Kolehmainen sairasti eturauhassyöpää ja kuoli 58-vuotiaana kesäkuussa 2024.
– Mikan poismeno oli viimeinen niitti ajatukselle, että palaisin Hausmyllyn riveihin. Päätin, että näin ei tule tapahtumaan. Tämä kokoonpano on sopiva kunnianosoitus näille meidän poisnukkuneille ystävillemme, Jari sanoo vakavana.
– Mietin pitkään, tulenko enää koskaan laulamaan Taikapeilin kappaleita. Sitten ajattelin, että kuka muukaan niitä laulaisi. Luulen vahvasti, että Hanna-Riikka siellä jossain yhtyy ajatukseeni Nina summaa.
– Aina, kun keikalla tapahtuu yllättävä tekninen hämminki, mieleeni tulee, että siellä se Kolehmainen taas kummittelee, Sani nauraa, mutta vakavoituu:
– Onhan se ehdottomasti niin, että musiikki jatkaa eloaan, vaikka tekijät jo ovatkin keskuudestamme poistuneet.
Ammattilaiset asialla
Monissa liemissä keitetyn kolmikon välillä vallitsee hyvä kemia. Huumori kukkii sekä takahuoneessa että esiintymislavalla. Kaikki kunnioittavat toistensa ammattitaitoa.
– Gimmathan ovat niin kovan luokan ammattilaisia, että vähän pelotti hypätä superlaulajien joukkoon, kun en ole liki 20 vuoteen aktiivisesti keikkaillut, Jari sanoo.
– Jari on tehnyt tosi ison osan duunista, koska hänellä on tuota teknistä osaamista eniten. Tämä on tosi hyvä kombo ja paranee vaan, Nina pohtii
Sanin mielestä Ninan ja Jarin kanssa tekeminen on luontevaa
– Kemiat kohtaavat niin hyvin, että tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme jo ikuisuuden. Tosiasiassa tutustuimme kunnolla vasta viime kuukausien aikana. Ihanaa vetää aikuisten ammattilaisten kanssa.
Aurinko kutsuu
Tammikuussa bändi suuntaa Kanarialle. Luvassa on lisää toisiinsa tutustumista ja muutama keikkakin on jo sovittuna. Kenties reissulla syntyy uutta yhteistä materiaalia.
– Olishan se kiva tehdä joku biisi alusta loppuun yhdessä, semmoinen meidän kolmen yhteinen lapsi, Jari sanoo ja saa hyväksynnän bändin toisilta jäseniltä.