Suomalaiselokuva Rendel kansainvälisille markkinoille – Renne Korppila: Saksassa hyvä vastaanotto!

Renne Korppila
Mainos
Mainos päättyy

Entinen radiojuontaja Renne Korppila tähdittää hiljattain ensi-iltansa saanutta Rendel-elokuvaa.

− Kuvauksista on jo noin kaksi vuotta, mikä on näyttelijän näkökulmasta pitkä odotusaika. Elokuvan näkeminen oli melkoista tunteiden vuoristorataa, koska sitä palaa väistämättä kuvashetkiin. Silloin jo tuntui siltä, että teimme jotain uutta ja erilaista. Tuntuu hienolta, että olen saanut mahdollisuuden näytellä edes yhdessä pitkässä elokuvassa elämäni aikana – elokuvassa, joka on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan, Renne kertoi Seiskalle Lahden Nordic Fitness Expossa lauantaina (7.10.).

Rennen mukaan elokuva tehtiin kansainvälisiä markkinoita ajatellen, mutta hän ei suostunut paljastamaan vielä tarkempia tietoja elokuvan tulevaisuudesta. Rendel on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta, ja se esitettiin Berliinin elokuvajuhlilla aikaisemmin tänä vuonna.

− Oli positiivinen yllätys, miten paljon ihmisiä oli saapunut katsomaan sellaista tuntematonta suomalaista elokuvaa. Rendel sai saksalaisilta hyvän vastaanoton. He nauroivat oikeissa kohdissa, ja selvästi pitivät näkemästään. Se oli hyvää esimakua siitä, miten hyvin elokuva voisi menestyä muissakin maissa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan