Suomalainen huippukokki selvisi vuosien päihdekierteestä: Hoidin masennustani huumeilla
Rankan viikon jälkeen huippukokki halusi nollata tutulla reseptillä: huumeilla.
Juho Saralehdolla oli takanaan väkevä työputki Inarissa, yhdessä Suomen parhaista ravintoloista. Rankan viikon jälkeen huippukokki halusi nollata tutulla reseptillä: huumeilla.
– Viikonlopun aikana vedin koko kimaran: amfetamiinia, ketamiinia, LSD:tä, pilveä ja vähän kokaiiniakin. Kun olin pämpännyt pari vuorokautta putkeen, vene kellahti nurin. Jouduin pimeälle puolelle, keskelle happotrippiä, Juho kertoo.
Hän luuli olevansa kuollut. Jälkeenpäin Juho ymmärsi, että se oli sukellus alitajuntaan. Hän käsitti olevansa matkalla kohti mielen suistumista tai hidasta itsemurhaa.
– Piilouduin helsinkiläisen julkisen saunan portaisiin ja soitin Kim Mikkolalle, Inarin ravintoloitsijalle, hyvälle ystävälleni. Kimsu kaahasi paikalle pelastamaan minut ja vei Haartmanin sairaalaan, Juho muistelee.
– Se oli pohjakosketus, joka avasi silmäni. Meni vielä pari vuotta raitistumiseen, mutta silloin muutos käynnistyi.
”Äkkipikainen mulkku”
Syynä Juhon huumeidenkäytölle oli vaikea masennus. Sitä hän lääkitsi päihteillä. Katkera mies yritti juosta murheitaan karkuun, mutta depressio sai aina kiinni. Lisäksi hän kipuili työroolinsa kanssa: keittiössä piti olla kova jätkä.
– Hävitin itseni sen maskin taakse. Olin väkivaltainen, äkkipikainen ja naisia vihaava mulkku, joka sai keittiössä Aku Ankka -kohtauksia. Lopulta vihasin sitä ylimielistä ihmishirviötä, joka minusta oli tullut.
Juho miettii, kuinka monta ihmistä hän on pahoinpidellyt sanoillaan. Hän ruoskii siitä itseään.
– Sitä lukua elämässäni häpeän valtavasti ja olen yrittänyt pyytää anteeksi. Olen vastuussa monen henkisestä kärsimyksestä, ja jotkut ovat lopettaneet sen takia uransa.
– Ainoa puolustukseni on se, että olin aikani tuote. Minua on hakattu keittiöissä, ja siirsin myrkyllisen perinnön eteenpäin.
Juho luuli pitkään, että päihteet eivät hallitse häntä. Ajan kuluessa kokaiinin nuuskiminen cocktail-baarien vessoissa kuitenkin kääntyi ristiseiskaksi ja pirilautasiksi surullisissa lähiöyksiöissä.
Lopullisesti seinä tuli vastaan yhdeksän kuukautta sitten. Jo ennen sitä Juho oli jättänyt huippuravintolat taakseen ja paennut elämäänsä ruotsinlaivoille ekstraajaksi. Toistaiseksi viimeisestä annoksesta on muistona käteen tatuoitu päivämäärä.
– Sen jälkeen on tuntunut helvetin hyvältä. Kun katson elämääni, monessa tilanteessa kuolema on ollut lähellä. Olen helpottunut, ettei ollut vielä liian myöhäistä. Tällaisestakin romusta voi saada vielä ihmisen.
Terapia auttoi
Vaikea masennus helpotti, kun Juho luopui esittämästään roolista. Hänen tapauksessaan muutoksen edellytys oli päihteettömyys.
– Hulluuden määritelmä on toistaa samaa asiaa ja odottaa eri lopputulosta. Täytyy kokeilla uusia selviytymiskeinoja ja poistaa yhtälöstä vahingollisia elementtejä, jos haluaa muutoksia. Uskon masennukseni johtuneen väsymyksestäni esittää kusipäätä.
Juho on löytänyt avun urheilemisesta ja psykoterapiasta.
– Olin niin jumiutunut ajatteluni kaavoihin ja tunnelukkoihini, että tarvitsin ammattilaisen apua. Meni kuitenkin aika pitkään, että suostuin vastaanottamaan työkaluja, joita minulle annettiin.
Juhon mielestä addiktin täytyy opetella itsekuria, eikä se ole aina helppoa.
– Narkkari tarvitsee aina jotain. Nyt kun olen selvinpäin, minulla tulee kerran kuukaudessa sokerinkin kanssa ongelmia. Yhtäkkiä saatan syödä kilon Toblerone-suklaata. Joku voisi kysyä, miksi pitää olla niin ankara itselleen. Jos ei pysty hillitsemään itseään, sitten pitää olla tiukka.
Lue lisää tuoreimmasta Seiskasta!