fbq

Suomalainen Heini, 29, pääsi valmentamaan megatähti Lily Collinsia – näyttelijältä vuolaita ylistyssanoja

Lily Collins on viihtynyt kesän aikana Suomessa elokuvatuotannon myötä.

Emily in Paris -sarjan päätähti Lily Collins, 34, on nauttinut elämästään Suomessa täysin siemauksin.

Megatähti on ollut tuttu näky Suomen katukuvassa jo usean kuukauden ajan. Ensimmäisen kerran Lilyn tiedetään vierailleen maassamme jo huhtikuussa ja kesän aikana näyttelijä on tehnyt Suomeen useita uusia visiittejä.

Lilyn tiedetään olevan mukana miehensä ohjaamassa elokuvatuotannossa. Tove Janssonin Kesäkirja -teokseen perustuvaa leffaa onkin kuvattu kesän aikana juuri Suomessa.

Oho! Emily In Paris -tähti Lily Collins yllätti Suomessa - kuvat!

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Pitkien kuvausjaksojen aikana Lily on pitänyt huolta fyysisestä kunnostaan yhdessä personal trainerinsa kanssa.

Alkuviikosta Lily paljastikin treenanneensa kesän aikana suomalaisen Heini Salmen, 29, opastuksella.

Seiska tavoitti Helsingissä työskentelevän Heinin kommentoimaan kohtaamistaan näyttelijätähden kanssa.

- Kyllä, pitää paikkansa. Kesän ajan sain ilokseni toimia hänen trainerinaan, hän vahvistaa.

Barbie saa väistyä – nyt tulossa myös toinen nukke-elokuva

Personal trainerina ja fysioterapeuttina työskentelevä Heini kuitenkin korostaa, ettei voi paljastaa asiakaskohtaamisestaan yksityiskohtia, vaikka kyseessä olisikin miljoonayleisön omaava maailmantähti. Kaikkia asiakkaita koskevat samat säännöt.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Asiakkaideni yksityisyys on minulle ensisijaisen tärkeää, Heini muistuttaa.

Fysioterapeutiksi ammattikorkeakoulusta valmistunut Heini on ehtinyt työskentelemään alalla jo kahdeksan vuoden ajan.

Tällä hetkellä hän treenaa asiakkaita muun muassa luksuhotelli Kämpissä ja Käpylässä sijaitsevalla kuntosalilla.

Heini korostaa arvostavansa kaikkia asiakkaitaan, olivat he sitten supertähtiä tai niin sanottuja tavan kansalaisia.

Emily In Paris -tähti Lily Collins jonotti rokotetta Helsingissä – kuva

Maanantaina Heini julkaisi yhteiskuvan Lilysta ja itsestään Instagram-kanavalleen. Yllättäen Lily jakoi kaverikuvan myös omalle sometililleen.

Lilyn supersuositulla Instagram-sivulla on yhteensä 28,8 miljoonaa seuraajaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Kiitos Heini Salmi, kun autoit minua tuntemaan itseni vahvemmaksi ja kiitos kauniista perspektiivistäsi terveyteen ja fitnekseen liittyen, Lily kirjoittaa julkaisussaan vapaasti suomennettuna.

- Olet ollut todella kirkas valo ja positiivinen voima tänä kesänä, tähti hehkuttaa.