Suomalainen Chewbacca Joonas Suotamo kihlasi Milla-rakkaansa aamiaispöydässä – lapsi tulossa: Haluamme, että poikamme syntyy Helsingissä!

Torstaina ilmestynyt Seiska kertoi uutta Tähtien sota -elokuvaa tähdittävästä Joonas Suotamosta.
Joonas astui parrasvaloihin 9. joulukuuta Los Angelesissa, kun elokuvan tähdet kokoontuivat punaiselle matolle leffan ensi-iltaan. Esiintyminen punaisella matolla oli ex-koripalloilijalle ensimmäinen.

– Valokuvaaja pyysi, että suutelisimme kihlattuni Milla Pohjasvaaran kanssa kameran edessä. Emme epäröineet hetkeäkään.
Joonas ja Milla kihlautuivat elokuussa Lontoossa. Näyttelijäkomistus päätti kosia puolisoaan tämän syntymäpäivänä aamiaispöydässä.
Pariskunta saa esikoisensa ensi helmikuussa.
– Sen uskallan kertoa, että hän on poika, mutta nimeä en voi paljastaa. Se ei kuitenkaan liity millään lailla Tähtien sota -elokuviin.
Pariskunnan päämaja on tällä hetkellä Helsingissä, vaikka työt ovatkin vieneet näyttelijää Lontooseen tänä vuonna. Milla on pyrkinyt matkustamaan miehensä mukana aina kun mahdollista.
– Haluamme, että poikamme syntyy Helsingissä, joten ainakin nyt alkuun pysymme täällä. Tarkoituksena on palata Suomeen jouluksi.
Joonas ja Milla tutustuivat toisiinsa kuusi vuotta sitten. Tutustuessaan Joonas asui äitinsä kanssa pääkaupunkiseudulla ja oli vastavalmistunut työtön.
– Kuusi vuotta sitten en uskaltanut edes haaveilla tällaisesta.