Suhdehuhuja vuosien ajan! Ristomatti Ratian pojalle jättiomaisuuden testamentannut miljonääri yhdistettiin Anu Saagimiin

Takavuosien kohupari, muotoilija Ristomatti Ratia, 80, ja virolainen mediapersoona Anu Saagim, 59, olivat naimisissa vuosina 1994–2016. Heille syntyi vuonna 1999 poika, joka sai nimekseen Robin-Alexander Saagim-Ratia.
Vaikka pariskunta erosi, heidän välinsä ovat pysyneet hyvinä.
Ristomatti elää nykyisin helsinkiläisessä hoivakodissa ja kärsii muistisairaudesta. Anu asuu Virossa, mutta häntä on nähty ajoittain myös Suomessa erilaisissa mediatapahtumissa.


Vielä reilut 15 vuotta sitten virolaislehdet kirjoittelivat ahkerasti virolaisen miljonääriyrittäjän Teet Saareperan oletetusta suhteesta Anuun, vaikka tämä oli samaan aikaan Ristomatin kanssa naimisissa.
Teet oli tunnettu virolainen yrittäjä, joka kuoli viime syksynä vain 49-vuotiaana pitkällisen sairauden murtamana.
Hän loi miljoonaomaisuutensa onnistuneilla kiinteistökaupoilla.
Teetiä jäivät suremaan vuonna 2012 rinnalle löytynyt vaimo, entinen Playboy-malli Eliko Haak sekä heidän kaksi pientä tytärtään.

Myös Anu osallistui surijoiden joukkoon ja julkaisi somessa vanhan yhteiskuvan Robinista ja Teetistä.
Anu Saagim nauttii viimein vapaudesta: ”Monta asiaa pieleen miesten takia!”

Kun perunkirjoitukset oli saatu tehtyä, oli aika avata testamentti. Sen julkaiseminen sai virolaiset kohottelemaan kulmiaan.
Testamentissaan Teet Saarepera jätti liki 100 miljoonan omaisuutensa pääosin perhepiirilleen, mutta huomattavan osan siitä sai myös Robin-Alexander Saagim-Ratia.
Miljoonaperintö yllätti! Anu Saagimin ja Ristomatti Ratian poika on ökyrikas!
Hänelle määrättiin lähes kymmenen prosentin omistusosuus virolaisesta yrityksestä nimeltä Estonia Capital. Yhtiöllä oli esimerkiksi vuoden 2019 lopussa tileillään jakamiskelpoisia voittovaroja yli 83 miljoonan euron edestä.
Perintöosuus tuo Robinille ainakin seitsemän miljoonan euron omaisuuden. Estonia Capital jatkaa toimintaansa, joten rahaa on luvassa jatkossakin.