fbq
Stefan Therman ja Martina Aitolehti

Stefan Therman biletti Tampereella – Martina Aitolehti emännöi Hangon-tiluksilla

Tuorein Seiska paljastaa, että Martina Aitolehti viihtyy taas tiivisti Hangossa. Hänet on nähty ex-kultansa Stefan ”Stefu” Thermanin Hangon-tiluksilla.

Minne jäi Jesper-rakas? Martina Aitolehden yllätyskuviot hämmästyttävät: Palasi Stefan Thermanin tiluksille

Tilan isäntää eli Stefua ei sen sijaan näy missään. Stefu julkaisi syyskuun alussa itsestään kaksi sairaalakuvaa omalla Instagram-tilinsä tarinoissa. Kuva oli varsin dramaattinen, sillä Stefulla oli leuka voimakkaasti turvonnut.

Syyskuun puolessavälissä värikkäänä liikemiehenä tunnettu Stefu nähtiin bilettävän Tampereella, mutta nyt Seiskan tietojen mukaan hän on vetäytynyt julkisuudesta ja yrittää saada asiansa järjestykseen.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Martina Aitolehti on palannut lenkkeilemään Hangon mäntymaastoihin.
Martina Aitolehti on palannut lenkkeilemään Hangon mäntymaastoihin.

Uutuuskirja: Näin Stefan Therman hyvitteli Martinaa naapurustoon kuuluvien riitojen jälkeen – hetken päästä sama toistui

Samaan aikaan kun Stefu keräilee itseään, Martina treenaa Hangon metsissä. Hän osallistuu Barcelonassa kauden viimeiseen Ironman-kisaan lokakuun alussa.

Stefun jälkeen Martina on tapaillut pariakin miestä. Viimeisin on tanskalainen Jesper Backer. Pari ehti viettää keväällä lemmenloman Mallorcalla, ja vielä alkukesästäkin lempi leiskui. Jesper jopa vieraili Suomessa.

Viime aikoina Jesperiä ei ole näkynyt Suomessa eikä Martinan somessa. Ilmeisesti suhde on jo väljähtynyt.