Stefan Lindfors ohjasi HIM-yhtyeen legendaarisen videon – Asko Kalloselta tyrmäävä palaute

Stefan Lindfors ohjasi HIM-yhtyeen legendaarisen videon – Asko Kalloselta tyrmäävä palaute

Muotoilun moniosaaja Stefan Lindfors juhlii 40-vuotista uraansa ja julkaisee ensimmäisen nimeään kantavan malliston.

Mainos
Mainos päättyy

Stefan Lindfors on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista designvaikuttajista. Hänen nimensä liitetään moniin titteleihin kuten muotoilija, kuvanveistäjä ja sisustusarkkitehti. Hän on luonut uransa aikana laajan valikoiman erilaisia tuotteita ja taideteoksia, aina dildosta kokonaisen hotellin sisustukseen. Tällä viikolla Lindfors esittelee uuden luvun urallaan.

Stefan lanseerasi tällä viikolla elämänsä ensimmäisen omaa nimeään kantavan malliston.
Stefan lanseerasi tällä viikolla elämänsä ensimmäisen omaa nimeään kantavan malliston.

– Olen tehnyt 40 vuotta töitä muille, ja suunnittelemani tuotteet ovat aina tulleet markkinoille muiden brändien nimissä. Nyt otan brändini haltuun ja lanseeraan oman nimikkobrändini, jonka mallistoa esittelen askel kerrallaan, innostunut Lindfors kertoo Seiskalle.

Stefanin ensimmäinen oman brändin lippulaivatuote julkaistaan torstaina 10. lokakuuta näyttävässä kutsuvierastilaisuudessa.

– Ensimmäinen kansainvälinen läpimurtoni oli Ingo Maurerille suunnittelemani Scaragoo-valaisin. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun esittelen ensimmäisen oman tuotteen, Scaraboy-valaisimen, Lindfors paljastaa.

Mainos
Mainos päättyy

Hintalappu 2 290 euroa

Stefan Lindforsin tiimi on tehnyt väsymättömästi töitä uuden brändin maailmanvalloituksen eteen, ja hän on pitänyt uuden valaisimen visusti salassa.

– Hyvä ystäväni Ville Valo on harvoja ihmisiä, jotka ovat jo nähneet valaisimen. Hän kommentoi sen olevan hyvin “minun näköiseni ötökkä”. Valaisin koostuu osista, jotka on hankittu viidestä eri maasta, mutta se on kasattu Suomessa. Valon saa päälle koskettamalla mitä tahansa kohtaa valaisinta. Scaraboyn hinta tulee olemaan 2 290 euroa, Lindfors kertoo.

– Jatkossa tuon markkinoille paljon muutakin, kuten tuoleja, koruja, seksileluja ja muita valaisimia. Maailmalle laajentuessa mukaan voi tulla myös muita suunnittelijoita, Stefan suunnittelee.

Historiallinen musavideo

HIM-yhtyeensä kautta maailmanmaineeseen noussut Ville Valo on tehnyt yhteistyötä Lindforsin kanssa jo pitkään.

Mainos
Mainos päättyy
Muusikko Ville Valo ja Stefan on hyvät ystäviä. – Ystävystyimme runsaat 20 vuotta sitten kun tein HIM-yhtyeelle musavideon. Hän on yksi niistä harvoista, joka on nähnyt etukäteen suunnittelemani Scaryboy-valaisimen ja kutsuikin sitä ”näköisekseni ötökäksi”, Stefan naurahtaa.
Muusikko Ville Valo ja Stefan on hyvät ystäviä. – Ystävystyimme runsaat 20 vuotta sitten kun tein HIM-yhtyeelle musavideon. Hän on yksi niistä harvoista, joka on nähnyt etukäteen suunnittelemani Scaryboy-valaisimen ja kutsuikin sitä ”näköisekseni ötökäksi”, Stefan naurahtaa.

– Kuvasimme juuri uuteen valaisimeen liittyvän videon, mutta yhteistyömme alkoi jo vuonna 2003, kun HIM-yhtyeen manageri Seppo Vesterinen soitti ja kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä musiikkivideo heidän tulevalle levylleen. He pitivät ideastani ja lähtivät siihen täysillä mukaan. Silloin ystävystyin Villen kanssa. Kun sain ensimmäisen raakaversion valmiiksi, levy-yhtiön pomo Asko Kallonen totesi sen olevan aivan paska. Otin pari olutta ja vetäydyin 70 tunniksi leikkaamaan kaiken uusiksi. Sen jälkeen kaikki olivat tyytyväisiä, Stefan naurahtaa.

– Tosin Saksassa levy-yhtiö ei ymmärtänyt videota lainkaan, mutta lopulta se nousi MTV:n listaykköseksi kaikkialla, Brittejä lukuun ottamatta, Stefan muistelee.

Taidehotelli elää

Stefan on tehnyt suunnittelutöidensä ohella uraa myös akateemisella puolella. Hän on toiminut Yhdysvalloissa muun muassa Kansas City Art Instituten design-laitoksen johtajana ja professorina. New Yorkissa hän suunnitteli legendaarisen Gershwin-hotellin julkisivuteoksen, jonka New York Times julisti "Manhattanin uudeksi maamerkiksi".

Mainos
Mainos päättyy

– Hotellit ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Suomessa pääsin kaksi vuotta sitten toteuttamaan unelmani AX-hotellin suunnittelussa, jossa toimin kuvanveistäjänä, muotoilijana ja arkkitehtina. Piirsin kaakeleita seiniin, suunnittelin kalusteita ja tein veistoksia. Se oli harvinainen mahdollisuus tällä alalla. Projekti jatkuu yhä, sillä teen yhä taidetta sinne, Lindfors kertoo.

Stefan Lindfors matkusti laivalla sukujuurilleen Ahvenanmaalle. – Tätä laivareittiä olen matkustanut varmasti 2000 kertaa. Olen myös suunnitellut Viking Glorylle kolme veistosta, Stefan kertoo.
Stefan Lindfors matkusti laivalla sukujuurilleen Ahvenanmaalle. – Tätä laivareittiä olen matkustanut varmasti 2000 kertaa. Olen myös suunnitellut Viking Glorylle kolme veistosta, Stefan kertoo.

Välit ex-vaimoihin hyvät

Seiska tapasi Stefanin tämän matkustaessa tapaamaan vanhempiaan Ahvenanmaalle. Kuvauspaikaksi valikoitunut Viking Linen Glory-laiva liittyy läheisesti Stefanin uraan.

– Olen suunnitellut laivaan kolmen veistoksen sarjan, joka sai inspiraationsa Itämerestä. Se oli upea projekti, jota ideoitiin puheen tasolla 30 vuotta. Turun ja Maarianhaminan välinen yhteys on minulle erityinen, sillä olen matkustanut sitä reittiä varmasti 2000 kertaa, Stefan arvelee.

Stefanilla on kahdesta avioliitosta kolme aikuista lasta.

Stefan on kohauttanut töillään ja esiintymisillään. Elämäni Biisi -ohjelmassa viime syksynä hänen käytöstään kuvailtiin omituiseksi. – Olin ohjelmassa oma itseni ja yllätyin kohusta, jota tosin en itse edes nähnyt, koska en seuraa sosiaalista mediaa.
Stefan on kohauttanut töillään ja esiintymisillään. Elämäni Biisi -ohjelmassa viime syksynä hänen käytöstään kuvailtiin omituiseksi. – Olin ohjelmassa oma itseni ja yllätyin kohusta, jota tosin en itse edes nähnyt, koska en seuraa sosiaalista mediaa.

– Välit ex-vaimoihini ovat hyvät. Esimerkkinä voi mainita, että toinen vaimo vieraili kesällä ensimmäisen vaimon lapsen kanssa Ahvenanmaalla tapaamassa vanhempiani, Lindfors naurahtaa.

Parisuhdeuteluihin Stefan vastaa ripeästi.

– Olen sinkku, hän pamauttaa hymyillen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan