Somevideolla yli 300 km/h kaahaillut EOTB-Henkka sai syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta - näin hän kommentoi tapausta

Ex on the Beach Suomi -sarjasta julkisuuteen noussut Henrik Mykrä, 31, on saanut syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syyte liittyy Henkan viime vuoden kaahailuun, josta Seiskakin uutisoi.
Somessa levisi tuolloin video, jolla Henkka ajoi yli 300 km/h Porin alueella. Pelkääjän paikalla istui toinen henkilö, joka kuvasi kaahailua. IS:n tietojen mukaan häntä vastaan ei nostettu syytettä, sillä henkilö ei ollut tunnistettavissa videon perusteella.
Lehden mukaan Henkka on tunnustanut syyllistyneensä rikokseen esitutkinnan aikana, joten häntä uhkaa nyt vähintään 30 päiväsakkoa tai enintään kahden vuoden vankeustuomio.
Seiska tavoitti tosi-tv-tähden, joka lomailee tällä hetkellä Kreikassa rakkaansa kanssa. Hän oli harmissaan tulevasta oikeudenkäynnistä.
- Eihän tällaiset asiat ikinä tunnu mukavilta. Varsinkin kun tästä uutisoidaan lomani aikana. Eniten harmittaa, että asiaa käsitellään vielä pitkään, Henkka mainitsi.
Polvileikkaukseen joutunut EOTB-Henrik paljastaa: "Elän puoli vuotta nollatuloilla!"
Henkan mukaan kaahailu on ollut tapahtuman jälkeen päivittäin mielessä.
- Turhauttaa tämä odottaminen, Henkka toteaa pitkästä oikeusprosessista.
Rajuista terveysongelmistakin viime aikoina kärsinyt Henkka kertoi toipuvansa hiljalleen.
- Tässä on vielä pitkä kuntoutus edessä. Tämä on kolmas viikko, kun olen jo pystynyt kävelemään. Kyllä tämä tästä... hän sanoi.
EOTB-Henrik kiidätettiin sairaalaan! Polvi leikattiin kolmatta kertaa: "Eilen oli tuskaa"
Syytteestä uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.