Sofia Belórf maanjäristyksen tuhoista: Huvilamme seinät halkesivat
Sofian oli tarkoitus suunnata Suomesta toiseen kotimaahansa Marokkoon.
Somepersoona Sofia Belórf, 33, on matkustellut tiiviisti koko kuluneen kesän ja alkusyksyn. Toissa viikolla hän piipahti Suomessa muutaman päivän hoitamassa asioitaan ja tapaamassa ystäviään.
Sofian oli tarkoitus suunnata Suomesta toiseen kotimaahansa Marokkoon, jossa hän oli viimeksi runsas vuosi sitten tapaamassa isäänsä ja muita sikäläisiä sukulaisia ja ystäviään. Sofia oli varannut lennon Pariisin kautta Marrakechiin toissa viikon torstaina, mutta sitten sattuma puuttui peliin.
– Olimme jatkamassa Pariisista ystäväporukalla Marrakechiin. Viime hetkillä päätimme kuitenkin jäädä vielä viikonlopuksi Pariisiin ja siirsimme lentoa seuraavalle maanantaille, Seiskan tavoittama Sofia kertoo.
Lue lisää: Sofia Belórf siirsi lentonsa Marokkoon viime hetkellä
Halusin luovuttaa verta
Ensijärkytyksestä toivuttuaan Sofia alkoi selvittää, miten voisi olla avuksi marokkolaisten hädässä.
– Suunnittelin, että menen ainakin luovuttamaan verta. Meillä oli lento parin päivän päähän maanantaille, ja ajattelin selvittää paikalla Marokossa tarkemmin, miten voisin olla avuksi.
– Viikonlopun aikana maanjäristyksen koko karmeus alkoi kuitenkin selvitä. Tilanne Marrakechissa alkoi olla niin paha, ettei sinne ollut järkevää matkustaa. Lopullisesti päätimme peruuttaa matkan, kun saimme tiedon, että majoituspaikkanamme olevan huvilan seinät olivat haljenneet.
Sofia Belórfilta surullinen ilmoitus: "Päätin tietysti..."
Ei suomalaisuhreja
Yli 3 000 uhrin vaatinut ja 6,8 magnitudin voimalla iskenyt maanjäristys oli 100 vuoteen voimakkain Pohjois-Afrikassa. Järistyksen keskus sijaitsi 75 kilometrin päässä Marrakechista. Ulkoministeriön mukaan suomalaisia ei menehtynyt tai loukkaantunut.