Sini Sabotage kertoo podcastissa saaneensa kyseenalaisen viestin varatulta mieheltä: "Miksi vastaisin?"

Räppäri on saanut huomata, ettei julkisuus tule yksin.
Räppäri Sini Sabotage puhuu juontajakollegansa Sergey Hilmanin kanssa tuoreessa Cheers to Ugly Me -podcastjaksossa muun muassa siitä, miten julkisuuskuva ei aina kohtaa todellisuuden kanssa.
Sekä Sini että Sergey toteavat jaksossa, että ihmisillä on heistä käsityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Sergey kertoo kaksikon saaneen vähän aikaa sitten somessa kommentin, jossa epäiltiin, ettei ylipainoisten seura kelpaisi heille. Perusteeksi kommentoija mainitsi juontajien hoikkuuden.
Sini ja Sergey kumoavat väitteen tiukasti. He sanovat, ettei ulkonäön perusteella tuomitseminen kuulu kummankaan tapoihin.
– Minä en ajattele muita ihmisiä, Sergey toteaa ulkonäköasoihin viitaten.
Niin Sini kuin Sergeykin kertovat viihtyvänsä hoikemmassa vartalossa. He kuitenkin korostavat, että kyse on pelkästään henkilökohtaisesta preferenssistä omaa vartaloa koskien. Sergey myös muistuttaa, että kehorauha koskee kaikkia - siis myös häntä.
Poliisin käytös ihmetyttää
Sinin ja Sergeyn kertomusten perusteella kehorauha tai oikeus yksityisyyteen ei aina toteudu, oli syynä sitten julkisuus tai ulkonäkö.

Sergey kertoo joutuneensa hiljattain hyvin ikävään tilanteeseen yöelämässä. Keski-ikäinen naishenkilö oli kourinut Sergeytä tanssilattialla, eikä lopettanut pyynnöistä huolimatta.
Baarin henkilökunta ei pyynnöistä huolimatta puuttunut tilanteeseen. Lopulta Sergey soitti hätänumeroon, ja pitkän odottelun jälkeen virkavalta saapui paikalle. Kaikki ei kuitenkaan senkään jälkeen sujunut toivotusti. Tapahtuneesta järkyttynyt Sergey yritti selostaa tapahtumien kulkua, mutta poliisit suhtautuivat häneen nuivasti.
– Laskepa sun äänen volyymiä, Sergei kertoo poliisin tokaisseen.
Lainvalvojat jututtivat myös Sergeytä ahdistellutta naista. Hän sai jatkaa iltaansa baarissa. Hänet kuitenkin poistettiin paikalta myöhemmin.
Sergey kertoo, että asia on poliisin käsittelyssä.
Kummallisia kehuja ja kyseenalaisia viestejä
Sergeyn tapaan myös Sini on joutunut eriskummallisiin tilanteisiin tuntemattomien ihmisten kanssa,
Sini kertoo saaneensa hiljattain erikoisen kehun. Henkilö kertoi katselleensa Siniä ja tulleensa tulokseen, että haluaa aloittaa Ozempic -valmisteen käytön.
Ozempic on yleisesti diabeteksen hoitoon käytetty lääke. Sen mahdollisiin sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa ruokahaluttomuutta ja painonlaskua. Valmiste onkin saanut huiman suosion esimerkiksi Hollywood-julkkisten keskuudessa juuri hoikistavan vaikutuksensa takia.
Sini toteaa ottaneensa kommentin kehuna, vaikkei olekaan koskaan kyseistä lääkettä käyttänyt.
Levikset repee -räppäri kertoo, että häntä on lähestytty myös sosiaalisessa mediassa. Sini paljastaa saaneensa hiljattain kehuvan viestin mieheltä, jolla somen perusteella oli puoliso ja perhe. Sini kummastelee, mikä tälläisen lähestymisen ajatuksena voi olla.
– Miksi vastaisin? Sini ihmettelee.