Simo Silmu joutui keskelle poliisitutkintaa: "Pistää vihaksi!"

Simo Silmu joutui keskelle poliisitutkintaa: 'Pistää vihaksi!'
Viina ja vieraat naiset syynä Simo Silmun eroon!?

Simo tulistui härskistä huijauksesta.

Mainos
Mainos päättyy

Yölintu -yhtyeen solisti Simo Silmu sai poliisilta hurjan puhelun.

Yle: Simo Silmu avautuu alkoholismistaan: ”Kaikki sen on nähnyt”

Viime aikoina on uutisoitu useamman julkisuuden henkilön kokemasta huijauksesta, jossa rikollinen esiintyy julkisuuden henkilönä tekaistun profiilin turvin. Huijarit saattavat esimerkiksi pyytää faneilta lahjoituksia tai muita hyödykkeitä.

Simo Silmu kertoo vakavasta kokemuksestaan Facebookissa. Simona esiintynyt henkilö oli onnistunut huijaamaan tuntuvan summan rahaa.

Mainos
Mainos päättyy

- Sain poliisilta puhelun, jossa kävi ilmi että tietojani on käytetty väärin ja huijattu huomattava summa rahaa vedoten mm. alkaneeseen jonkinasteiseen suhteeseen, Simo kertoo. 

Poliisi tutkii parhaillaan asiaa. Kyseinen tapaus on saanut alkunsa täältä facebookista, ja kyseinen ”Simo Silmu” ei todennäköisesti osaa soittaa haitaria tai mitään muutakaan.

Nelli Matula jyrähtää ikävästä ilmiöstä: ”F*ck them”

Simoa ei pahemmin somessa näy.
Simoa ei pahemmin somessa näy.

Simo korostaa, ettei juurikaan käytä sosiaalista mediaa.

- Yhteenvetona kaikille: Jos pyydän jotakuta täällä kaverikseni, seurustelusuhteeseen ja kaupanpäälle ruinaan vielä rahaa, niin kannattaa olla varuillaan. Ei kuulu tapoihini. Rahaa on sopivasti elämiseen, ja yksi parisuhde kerrallaan on terveellinen vaihtoehto, hän kirjoittaa napakasti.

Täällä kannattaa näköjään olla varovainen. Ei kannata luottaa aina siihen mitä näkee, vaan mielummin siihen mitä kuulee toisen sanovan.

Mainos
Mainos päättyy

- Pistää vihaksi tämmönen huijailu!, Simo tilittää.

Ressu Redfordin tärkeä muistutus: "Olkaa ihmiset hereillä"

Yölintu-yhtye on tehnyt musiikkia jo yli 30 vuoden ajan.
Yölintu-yhtye on tehnyt musiikkia jo yli 30 vuoden ajan.

Erityisesti Instagram on kärsinyt jo vuosia tekaistuista profiilista. Poliisi kertoo, että huijarikäyttäjiä on lähes mahdotonta hallita. 

Simon koettelemuksista kertoi ensin Tanssiin.fi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan