
Selviytyjät Suomi -ohjelman tuottaja: ”Mittaamme joka aamu kilpailijoiden ja tuotantotiimin lämmön!”
Selviytyjät Suomen neljättä tuotantokautta kuvataan parhaillaan Haaparannassa Ruotsissa.
Seiska tavoitti ohjelman tuottajan Mirtta Salosen, joka kertoo kauden uusista käänteistä.
Miten korona on vaikuttanut tuotantoon?
– Mittaamme joka aamu kilpailijoiden ja tuotantotiimin lämmön, jotta voimme olla varmoja siitä, ettei kukaan sairasta koronaa. Meillä on myös lääkäreitä valmiustilassa vuorokauden ympäri. Olemme myös sopineet paikallisten sairaaloiden kanssa, että saamme tarvittaessa tehdä korona-pikatestejä.

– Lisäksi asumme samassa hotellissa ruotsin tuotantotiimin kanssa, emmekä poistu hotellista turhan takia. Kaikki kilpailijat sekä tuotantotiimin jäsenet noudattavat kahden viikon omaehtoista karanteenisuositusta kuvausten jälkeen.
Teettekö yhteistyötä Ruotsin tuotantotiimin kanssa?
– Kyllä, esimerkiksi kilpailut järjestetään samoilla saarilla.

Koronapandemia iski tämän vuoden aikana pahasti Ruotsiin. Haaparanta on selvinnyt pandemiasta suhteellisen hyvin, sillä Norrbottenin läänissä on tällä hetkellä vain 1 500 vahvistettua tartuntaa.
Selviytyjät Suomi: kuvauspaikkoja rakensi 50 kirvesmiestä Jari Sillanpään naapurissa – kuvat!
Koko maassa vahvistettuja tartuntoja on yli 80 000, joka on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa. Ruotsissa on tällä hetkellä tilapäinen maahantulokielto muualta kuin ETA-maista ja Sveitsistä. Yli 50 hengen julkiset kokoontumiset ja hoivakotivierailut on kielletty.
Ruotsissa käyneiltä suomalaisilta edellytetään kotimaahan paluun jälkeen omaehtoista karanteenia.