Seiska vieraili Korkeasaaren Villieläinsairaalassa – näin kuutteja hoidetaan
Seiskan vieraillessa Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidossa oli yksi kuutti.
Korkeasaaren Villieläinsairaalassa on tämän kevään aikana ollut hoidettavana yhteensä neljä harmaahylkeen kuuttia. Seiskan toimitus pääsi vierailemaan Villieläinsairaalassa ja kuraattori Ville Vepsäläinen kertoi sairaalan kuulumisia.
Tänä keväänä sairaalassa hoidettavista kuuteista kaksi on jo polskimassa meressä vapaana. Yksi kuuteista oli tullessaan niin pahasti loukkaantunut, että kuoli vammoihinsa. Vierailuhetkellä jäljellä ollut potilas oli päässyt uimaan jo viimeiseen altaaseen ennen kotiuttamista.
Kyseessä on merivesiallas sairaalan pihalla. Kuutin sairaalaelämä alkoi lasten kahluualtaasta ja nyt ollaan viimeisessä vaiheessa ennen aavaa ulappaa.
Sameassa vedessä näkyy kaloja, joita kuutti ei vielä ole ennättänyt syödä. Eläintä ei näy missään. Vierailupäivänä elohopea on kivunnut yli hellerajan ja kuutti nautiskelee viileästä vedestä piilossa.
Yhtäkkiä pieni nenänpää nousee pintaan. Ja pian vedestä tapittavat mustat silmät meitä muukalaisia. Sairaalassa ollaan erittäin tarkkoja siitä, ettei hoidettavia eläimiä lähestytä turhaan. Mekin seuraamme kuuttia tarpeeksi pitkän välimatkan päästä. Kuutti pysyttelee omissa oloissaan ja käy välillä pinnalla katsomassa, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu.
Lihotuskuurilla
Usein sairaalaan päätyvät kuutit ovat emostaan liian aikaisin eksyneitä ja ne tulevat sairaalaan lihomaan. Silloin hoitona on kerryttää ihonalaista rasvakerrosta sekä opetella ravinnonhankintaa, jotta kuutti vapauduttuaan selviää meressä.
Vierailun aikana sairaalassa ollut kuutti oli lihotuskuurilla, eikä tarvinnut muunlaista hoitoa kuin ravintoa. Kuutin päivittäinen ruokamäärä oli vierailuhetkellä noin viisi kiloa. Määrää nostetaan pikkuhiljaa sitä mukaa, kun kuutti kasvaa.
– Lähemmäs semmonen kolmekymmentä kiloa olisi hyvä olla painoa, kertoo Ville.