fbq
Jare Tiihonen

Seiska selvitti ulosottoon ajautuneen Cheekin liiketoimia – ex-räppäri pyörittää useita firmoja

Jare Tiihonen, 41, tunnetaan tarkkana talousmiehenä, joka hoitaa raha-asiansa säntillisesti. Siksi onkin yllättävää, että häneltä löytyy kahden sivun mittainen ulosottorekisteri.

Viime ja tänä vuonna ex-räppäriltä on lipsahtanut ulosottoon esimerkiksi peräti viidet jätemaksut, joista neljä hän toki on jo hoitanut. Huhtikuussa perintään tullut 114 euron jätemaksu on vielä maksamatta, joten vouti karhuaa sitä ulosoton kautta.

Cheekin ulosottorekisteri yllättää: Jätemaksut ulosotossa

Jaren ulosotot ovat yllättäviä, sillä ex-räppäri on varsin äveriäs. Hänellä esimerkiksi on nähty menopelinä puolen miljoonan euron Rolls-Royce Wraith Coupé, lisäksi hän omistaa kiinteistöjä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Sijoituksiaan Jare hallinnoi Liiga Investments Oy:n kautta. Firma on perustettu lokakuussa 2019, ja ensimmäisen tilinpäätöksen mukaan sen sijoitusten arvo on 355 483 euroa. Voittoa sijoitusyhtiö teki 9 824 euroa.

Jaren kiinteistöbisnesfirma Liiga Apartments sen sijaan teki 4,5 miljoonan euron liikevaihdolla 24 887 euron tappiot.

Ökyrikkaan Jaren käsintehty Rolls Royce kääntää katseita ja kiihtyy nollasta sataan 4,6 sekunnissa.
Ökyrikkaan Jaren käsintehty Rolls Royce kääntää katseita ja kiihtyy nollasta sataan 4,6 sekunnissa.

Surullinen päätös ystävyydelle: Jare Tiihosta huijattiin yli 100 000 eurolla

Ex-räppärin Liiga Music Oy on edelleen kovassa iskussa. Se teki toissa vuoden tilinpäätöksen mukaan 375 559 euron liikevaihdolla voittoa 197 993 euroa. Firma on varakas, sillä on voitonjakokelpoista omaa pääomaa 4,4 miljoonan euroa. Jare maksoikin itselleen 150 000 euron osingot.

Viimeisimpien verotietojen mukaan ulosoton asiakas Jare Tiihonen tienasi ansiotuloina 68 186 euroa ja pääomatuloina 47 836 euroa.

Jare Tiihosen jätemaksut ovat päätyneet ulosottoon. Ex-räppäri on maksanut velkansa lukuunottamatta viimeistä 114 euron suuruista rästiä.
Jare Tiihosen jätemaksut ovat päätyneet ulosottoon. Ex-räppäri on maksanut velkansa lukuunottamatta viimeistä 114 euron suuruista rästiä.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Jare viestitti managerinsa Carla Ahoniuksen välityksellä, ettei hänellä ole tarvetta kommentoida ulosottorekisteriään.

Jare Tiihosella suolaiset oikeudenkäyntikulut – joutuikin itse maksumieheksi

Jare on ollut viime aikoina otsikoissa oikeustaistojensa vuoksi.

Jare Tiihonen on ollut kevään aikana tuttu näky Helsingin käräjäoikeudessa. Viimeisin vierailu oli todistajana Jasper Pääkkösen kalsarikäräjillä.
Jare Tiihonen on ollut kevään aikana tuttu näky Helsingin käräjäoikeudessa. Viimeisin vierailu oli todistajana Jasper Pääkkösen kalsarikäräjillä.

Hän itse oli asianosaisena pitkässä rikosjutussa, jossa hänen ex-ystävänsä oli syytteessä törkeästä petoksesta ja sai tästä tuomion.

Jare sai 107 189 euroa korvauksina, mutta joutui myös maksamaan omasta pussistaan 46 547 euron oikeudenkäyntikulunsa. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Jare Tiihonen poltti päreensä käräjillä - lopulta pyysi anteeksi: rahakysymys oli liikaa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Keväällä Jare on nähty todistajana Jasper Pääkkösen kalsarikäräjillä, joilla puitiin Jasperin alusvaatemainossopimuksia. Yksityisyyttään suojelevalle ex-räppärille kalsarikäräjien mediahuomio ei arvatenkaan ollut miellyttävää, vaikkakin hän koki todistajan tehtävänsä suorastaan velvollisuudeksi.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.