
Seiska selvitti Petra Ollin virolaisrakkaan Indrek Vassusin taustat: useita rakennusfirmoja, 250 000 euron kiinteistö ja lukuisia arvokkaita rakennustontteja - kuva!
Tähtipainija Petra Olli, 24, esitteli joulukuussa Linnan juhlissa virolaisen poikaystävänsä Indrek Vassusin, 39, ensimmäisen kerran julkisuudessa. Pari esiintyi salamyhkäisesti.
Seiska päätti raottaa salaisuuksien verhoa, ja suuntasimme Viroon ottamaan selvää Petran miehen taustoista.
Toisin kuin moni muu oman ikäluokkansa virolainen kamppailulajien harrastaja Indrek on pysytellyt hengissä ja kaidalla tiellä. Hän on myös menestynyt laillisissa bisneksissä, sillä hän omistaa peräti viisi rakennusalan firmaa. Hänellä on lisäksi huomattava määrä kiinteistöjä hallussaan.
Indrek omistaa firmat yhdessä liikekumppaniensa kanssa. Erään kumppaninsa kanssa hän omistaa 50 kilometrin päässä Tallinnasta toistakymmentä hienoa rakennustonttia, jotka ovat myynnissä. Jos kaupat onnistuvat, kääräisevät miehet liiveihinsä jopa parisataatuhatta euroa.

Tallinnan Piritalla Indrekillä on yhdessä liikekumppaninsa kanssa kiinteistö, joka koostuu kahdesta eri rakennuksesta. Kiinteistön arvo liikkuu noin 250 000 eurossa. Indrek ja Petra eivät kuitenkaan vielä ole muuttaneet virallisesti avoliittoon, sillä Petran osoite menee yhä Seinäjoelle.
Indrekin vanhemmat asuvat yhä Viljandissa, 140 kilometrin päässä Tallinnasta, ja hän käy usein tapaamassa heitä. Joulukuussa Indrekillä oli Viljandissa mukanaan Petra, jota hän esitteli myös ystävilleen. Iltaa istuttiin Viljandin Sakala-keskuksen Harmoonia-ravintolassa, jossa syötiin, juotiin jaloja juomia ja pantiin jalalla koreasti.
− Oli hienoa nähdä Indrekillä nainen mukanaan. Hän on luonteeltaan vähän tosikko, vakavamielinen, eikä ole ollut vielä naimisissa. Lapsiakaan ei ole, mutta jos nyt tärppäisi suomalaisen kanssa, tuumii Aarne Kõiv Seiskalle.
Painiuransa Indrek aloitti Viljandin painiseurassa nimeltä Viljandi Tulevik, eli Viljandin Tulevaisuus. Lähiaikoina hänestä aiotaan tehdä seuran uusi puheenjohtaja, vaikka hän ei edes asu Viljandissa.
− Se on luottamustehtävä, jota ei Viljandissa anneta kenelle tahansa. Indrek jos kuka on sen ansainnut, suitsuttaa Kõiv liikuttuneena Seiskalle.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!