Seiska paljastaa: Temppareissa kohauttanut Disa löysi uuden rakkaan - ikäeroa 17 vuotta!

Temptation Island Suomen 11. kaudelta tuttu Disa, 40, yllättää tuoreella paljastuksellaan.
Disa osallistui Temppareiden tuoreimmalle kaudelle sinkkuna. Sarjan aikana hän vietteli varatun Leon, ja mies teki historiaa kosimalla Disaa unelmatreffeillä.
Suhde ei kuitenkaan jatkunut pitkään kuvausten päätyttyä.
Leon kumppani Joanna puolestaan ihastui sinkku-Neroon, ja he seurustelevat edelleen.
Disa vieraili viime vuonna Seiskan TIS-Iltaroviossa, jossa hän kertoi hyvin nihkeästi omasta suhdestatuksestaan.
Huhujen mukaan Disa olisi kuvausten jälkeen viihtynyt tiiviisti sinkku-Hanneksen, 23, kanssa, mutta Disa ei silloin vielä vahvistanut asiaa Seiskalle.
Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Disa on päättänyt tuoda parisuhteensa julkisuuteen.
Videolla näkyy yhteensä kolme kuvaa, joista ensimmäinen on hempeä yhteiskuva Hanneksen kanssa. Mies pitää kättään hellästi Disan vyötäröllä.
– Olen iloinen, ettemme tavanneet aikaisemmin, videolla mainitaan vapaasti suomennettuna.
Tekstillä Disa viittaa pariskunnan ikäeroon, sillä Disa on Hannesta 17 vuotta vanhempi.
Videolla on arkistokuvia Disasta sekä Hanneksesta vuodelta 1999. Hannes oli silloin vasta pieni vauva, kun taas Disa oli juuri ehtinyt täyttää 17 vuotta.

Seiska tavoitti Disan kommentoimaan suhdeuutista.
– Kyllä se pitää paikkansa, olemme yhdessä, Disa vahvisti.
TIS-tähti ei halunnut avata parisuhdeasioitaan sen enempää.
Onlyfans-uraa luova TIS-Disa: Näin lapseni suhtautuvat asiaan