Sedu Koskinen määrättiin liiketoimintakieltoon – näin hän voi pyörittää uutta yökerhoaan
Ravintolakeisari Seppo "Sedu" Koskinen, 66, tuomittiin kuun vaihteessa useista talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen. Tämän lisäksi Sedulle napsahti usean vuoden liiketoimintakielto.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tuomion saanut Sedu ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, sillä mies on jo mukana uuden yökerhon pyörittämisessä. Seiskalle Seppo kertoo uskovansa, että Helsingissä on kysyntää juuri Ambassador-ravintolan kaltaiselle kuppilalle.
Vaikka Sedu muistetaankin lukuisista, valtavia ihmismassoja keränneistä yökerhoistaan, nykyinen baari eroaa aiemmista monellakin tavalla.
- No ensinnäkin tämä on huomattavasti pienempi. Silloin 1000 neliöä oli sellainen työluku, että sen alle ei oikein viitsitty mennä, Sedu kertoo.
Asiakaspaikkoja ravintolassa on noin 200 ja se sijaitsee aivan Helsingin ytimessä, Unioninkatu 30:ssä.
Mutta miten Sedu voi sitten pyörittää uutta yökerhoa vaikka hänellä on voimassaoleva liiketoimintakielto aina vuoden 2028 toukokuuhun asti?
Katso ravintolamogulin vastaus yllä olevalta videolta.