Sedu Koskinen esitteli Seiskalle uuden ravintolansa - tältä siellä näyttää
Ravintolamogulina tunnettu Seppo "Sedu" Koskinen, 66, häärii nykyään uuden helsinkiläisravintolan taustoissa. Seiska pääsi Sedun johdolla katsastamaan baarin.
Ambassador Bar & Club on melko uudenlainen tuttavuus, ainakin mitä tulee yökerhokeisarin aiempiin ravintolaprojekteihin. Pienemmät tilat ja korkeampi ikäraja erottavat baarin muun muassa suositusta ravintolaketju Onnelasta, joka oli yksi Sedun tunnetuimmista tuotoksista.
Unioninkadulla sijaitsevan ravintolan tunnuslause "aikuiseen makuun" viittaa esimerkiksi siihen, ettei alle 24-vuotiailla ole asiaa kuppilaan. Myös baarissa soitettava musiikki houkuttelee asiakkaita menneiltä vuosikymmeniltä. Kappaleita soitetaan Sedun mukaan aina 70-luvulta tähän päivään asti.
Kuun vaihteessa Sedu tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen useista eri talousrikoksista. Tämän lisäksi hän on liiketoimintakiellossa aina vuoteen 2028 saakka. Tämä onkin yksi syy sille, miksi Sedu ei ole esimerkiksi ravintolan virallinen omistaja. Tällä hetkellä herra toimii baarissa konsulttina sen työryhmälle sekä ensikertaa omaa ravintolaa pyörittävälle Timo Lempelälle.
Katso videolta vastaus siihen, voiko Sedua bongata ravintolassa jopa baaritiskin takaa.