Sara Forsbergin viimeisimmästä Youtube-videosta on yli 1,5 vuotta aikaa – nyt hän kertoo, miksi

Sara Forsberg nousi aikoinaan julkisuuteen Youtubesta, johon hän teki alun perin sisältöä nimellä Smoukahontas.
Kielinaiseksikin kutsuttu Sara työskentelee nykyään radiojuontajana, eikä hänen Youtube-kanavallaan ole nähty uusia videoita sitten viime vuoden tammikuun.
- Voin sanoa, että se on jonkin muotoisella tauolla. Olen aina ollut hirveän huono julkaisuaikatauluissa, en ole esimerkiksi julkaissut videota säännöllisesti viikoittain. Se on aina ollut todella fiilispohjalta. Joku voisi sanoa, että se on huono asia bisneksen kannalta, hän nauraa.
Saralla on SAARA-nimeä kantavalla Youtube-tilillään 1,17 miljoonaa seuraajaa. Tästä huolimatta hän ei ota stressiä mahdollisesta uudesta sisällöstä.
- Minulla on sen tekemiseen aika rento ote, suhtaudun siihen työtä enemmän harrastuksena, joka on nyt luovalla tauolla. Kyllä minä sinne jossain vaiheessa taas jotakin lataan, hän toteaa lopuksi.
Seiska tapasi Hitmix-radiokanavalla juontavan Saran Atlantin yli -ohjelman mediatilaisuudessa tänään keskiviikkona (17.8.).

Hän osallistui loppuvuodesta 2021 viiden muun suomalaisen julkkiksen kanssa suurelle seikkailulle, kun he ylittivät ohjelman nimen mukaisesti Atlantin valtameren purjeveneellä. Koitos nähdään televisiossa tänä syksynä.
Sara Forsbergin tatuointi meni pahasti tärviölle - katso raju video!